Jarkko, Jere, Jarno

Perhe

Valikko

Tältä raskaus tuntuu, kun olet 20, 30, 40...

Julkaistu:

Minkälaisia mahdollisuuksia ja riskejä eri ikävaiheet asettavat raskaudelle?
Mitä enemmän ikää tulee mittariin, sitä vaikeammaksi lapsen saaminen muuttuu. Parenting pohti raskautta kaksi-, kolme- ja nelikymppisen naisen näkökulmasta. Huomioi ainakin nämä seikat!

Kaksikymppisenä

Vartalo. Nämä vuodet ovat hedelmällisimpiä lastensaannin kannalta. Kuukautiset ovat yleensä säännölliset, ja useimpiin niistä liittyy ovulaatio. Edes parikymppinen ei voi kuitenkaan olla varma raskaaksi tulemisesta: 20–24-vuotiaalla naisella on noin 20 prosentin todennäköisyys tulla raskaaksi, kun hän harrastaa suojaamatonta yhdyntää.

Tunne-elämä. Oma vartalonkuva on tärkeässä roolissa, ja totuttujen mittojen menettäminen raskauden myötä mietityttää. Monet ovat parikymppisinä myös niin keskittyneitä parisuhteeseensa, että kolmannen pyörän mukaan tuominen voi tuntua hankalalta.

Riskit lapselle. Keskenmenon riski on parikymppisenä alimmillaan, noin 9,5 prosenttia. Koska munasolut ovat vielä suhteellisen nuoria, vauvalla on myös pienempi riski sairastua vakavasti.

Kolmekymppisenä

Vartalo. Naisen hedelmällisyys alkaa laskea 30-vuotiaana, mutta muutos tapahtuu vähitellen tulevien viiden vuoden aikana. Hedelmällisyyshoitojen onnistumisella on suuremmat todennäköisyydet kuin myöhemmässä iässä: alle 35-vuotiailla koeputkihedelmöitys onnistuu 25–28 prosentin todennäköisyydellä, kun taas yli 40-vuotiailla luku laskee 6–8 prosenttiin.

Tunne-elämä. Parikymppisinä paljon töitä tehneet naiset ovat kolmeenkymmeneen ikävuoteen päästessään henkisesti valmiita perustamaan perheen. Kolmekymppisillä on myös usein energiaa ja varallisuutta lastentekoon. Työelämään palaamisen mahdollisuudet raskauden jälkeen kuitenkin mietityttävät.

Riskit lapselle. Keskenmenon todennäköisyys on 11,7 prosenttia. Mahdollisuus kaksosten tai kolmosten saamiseen kasvaa huomattavasti, mitä lähemmäs mennään neljääkymmentä ikävuotta.

Nelikymppisenä

Vartalo. Tuore tutkimus osoittaa, että ilman hedelmöityshoitoja lapsen yli nelikymppisenä saavat elävät pidempään kuin ne, jotka eivät saa lapsia. Raskaaksi tulemisen mahdollisuudet kuitenkin tippuvat merkittävästi, ja alle yhdellä prosentilla 40–44-vuotiaista on mahdollisuus saada lapsia.

Tunne-elämä. Nelikymppisellä on jo runsaasti kokemusta, kypsyyttä ja kärsivällisyyttä lapsen kasvatukseen. Oma ikä kuitenkin huolettaa: kuinka vanha olen, kun lapseni täyttää 18?

Riskit lapselle. Kolmasosa 40–44-vuotiaiden naisten raskauksista päättyy keskenmenoon. Tähän on useita syitä: kohdun limakalvo ei ole tarpeeksi paksu, kohdun verenkierto ei ole tarpeeksi tehokas ylläpitämään raskautta, tai munasolut voivat olla puutteellisia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    2. 2

      Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

    3. 3

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    4. 4

      Nainen kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä palossa Helsingissä

    5. 5

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    6. 6

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    7. 7

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    8. 8

      Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

    9. 9

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    10. 10

      Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    4. 4

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    5. 5

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    6. 6

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    7. 7

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    8. 8

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    9. 9

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    10. 10

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    2. 2

      Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

    3. 3

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    4. 4

      Nainen kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä palossa Helsingissä

    5. 5

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    6. Näytä lisää