Armas

Perhe

Valikko

Selvännäkijä Claudia Eve: ”Minulla ei ollut enää mitään annettavaa kenellekään”

Huono äiti
Sari Herlinin juontamassa Huono äiti -ohjelmassa käsitellään tällä viikolla sitä, miten elämä voi odottamatta näyttää nurjaa puoltaan.
Julkkisselvännäkijän ja suurperheen yksinhuoltajan Claudia Even elämä romahti: hän joutui yhtäkkiä asunnottomaksi ja kohtasi rahahuolia. Hänen oli lopetettava selvännäkijäntyönsä.

– Kun kaikki romahtaa ja pitäisi tehdä työtä, jossa on oltava kannustava ja hengellinen. Minulla ei ollut enää mitään hengellisyyttä. Minulla ei ollut enää mitään annettavaa kenellekään.

– Olin ollut paljon julkisuudessa ja tehnyt vääriä valintoja, joista en voi syyttää kuin itseäni. Olin eron jälkeen hukassa itseni kanssa, Eve kertoo Huono äiti -ohjelmassa.

Selvännäkijän työ alkoi olla yksinhuoltajalle raskas taakka. Toistaiseksi hän ei teekään selvännäkijäntyötä. Eve ehti kuitenkin työssään kohdata koko elämän kirjon.

– Kahta samanlaista elämää ei ole. Hyvä asia on, että vaikka olisi kuinka vaikeaa, se on hetkellistä. Ei ole ketään, jolla olisi aina ihan mahtavaa tai ihan kauheaa. Asioiden järjestyminen oli minulle palkinto.

Oman lapsen menettäminen on kauheinta

Hänen mieleensä ovat jääneet syvällisimmin tarinat, joissa ihmisten lapsille on tapahtunut jotain.

– Oman lapsen menettäminen on kauheinta elämässä. Olen itse synnyttänyt kaksi kuollutta lasta. Siitä ei selviä koskaan, mutta surun kanssa voi oppia elämään. Ihmisten murheet ovat suhteellisia: toinen miettii ulkonäkökeskeisiä asioita, toinen lapsensa menettämistä, Eve selvittää ohjelmassa ja jatkaa:

– Ihmiset voivat sanoa osaavansa kuvitella, miltä se ja se asia tuntuu. Ei sitä voi kuvitella, ennen kuin itsellä on erityislapsi tai on sairas.

Lapsi ei ole paha

Eve pohtii ohjelmassa myös, mikä tekee ihmisestä pahan.

– Se on tosi surullista. Sen täytyy olla huonoa itsetuntoa. Ei lapsi ole paha syntyessään.

Toisena vieraana oleva Regina Castelejin-Osorno puolestaan muutti ulkomailta Suomeen ja alkoi yrittää perheen perustamista. Lasta ei heti tullutkaan. Lopulta hedelmöityshoitojen jälkeen syntyi erityislapsi, myöhemmin kaksoset.

Voit lukea kaikista puheenaiheista täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    4. 4

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    5. 5

      Charlize Theronin erittäin antava kaula-aukko sai kamerat räpsymään – napaan asti uurrettua dekolteeta ei voinut olla katsomatta

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Tuulenpuuskat aiheuttaneet satoja tehtäviä pelastuslaitokselle – sähköt poikki ainakin 30 000 taloudelta

    10. 10

      Härkä survaisi 30-senttisen sarven suoraan matadorin takamukseen – vakavat vammat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    4. 4

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    5. 5

      Charlize Theronin erittäin antava kaula-aukko sai kamerat räpsymään – napaan asti uurrettua dekolteeta ei voinut olla katsomatta

    6. Näytä lisää