Atso

Perhe

Kovaa peliä nimipörssissä

Julkaistu:

”Mitä kummallisempi nimi lapsella, sen hankalammat vanhemmat”, huokasi eräs helsinkiläisopettaja parikymmentä vuotta sitten.
Hänen kokemuksensa mukaan erikoinen nimi kieli vanhemmista, jotka haluavat lapselleen erikoiskohtelua ja laskevat kurittomuuden luovuudeksi.

Nimen valinta on vaikeaa. Rakkaan lapsen nimen pitäisi olla erikoinen ja harvinainen, ainakin omassa sosiaalisessa viiteryhmässäni, mutta kuitenkin sopivasti samantyyppinen kuin muilla.

Kolme lastani ovat kaikki tyttöjä, joten olen saanut sopivan vapaat kädet. Pojille on huomattavasti vaikeampi keksiä kiinnostavia nimiä. Pääsky ja Kivi jäivät meidän perheessä käyttämättä, vaikka olisivat kivasti kolahtaneet Kuuskoskeen.

Kahden nimet ovat toistaiseksi pärjänneet hyvin – tai huonosti – nimipörssissä. Kymmenvuotiaalla on nyt siedettävät alle 250 kaimaa. Kun hän nimen sai, heitä oli alle 40, joten nimi saattaa kyllä vielä yleistyä ikävästi.

12-vuotiaalla oli syntyessään 140 kaimaa, nyt vajaa 450. Kasvu on prosentuaalisesti pienempää, joten tuskin nimestä hittiä tulee. (En mainitse tässä lasteni nimiä, ettei kukaan tästä hoksaisi valita niitä.)

Esikoisen nimessä epäonnistuin pahasti. Kaisla on minusta edelleen ihana, mutta siitä tuli kymmenen vuotta myöhemmin muotinimi – nyt kantajia on jo niin paljon, että hän sai nimipäivänkin muutama vuosi sitten. Keski-iässä tosin tytärtä varmaan ilahduttaa, että hänet nimen perusteella arvioidaan ikäistään nuoremmaksi.

Onneksi keskimmäinen ei ollut poika. Isä ehdotti raskausaikana nimeä Heiko. Siinäpä vasta aseet koulukiusaajille: Ojentaisitko Heikon repun?

Kivessä sentään olisi ollut iskuvoimaa.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    5. 5

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    6. 6

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    7. 7

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    8. 8

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    9. 9

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    10. 10

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    5. 5

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    6. Näytä lisää