Akseli

Perhe

Valikko

Suosittu kasvatuskeino haitallinen lapselle? - "Eikö lasta saa rangaista enää mistään?"

Amerikkalaistutkijoiden mukaan jäähyn käyttäminen lapsen rauhoittamiseen voi olla kehityksen kannalta vahingollista. Jäähyjen käytöstä kasvatuksessa käytiin Ilta-Sanomien verkkosivuilla vilkasta keskustelua.
Asiantuntijoiden mukaan jäähy voi rangaistuskeinona olla yhtä haitallinen lapsen aivoille kuin fyysinen pahoinpitely. Lue lisää täältä.

Osa Ilta-Sanomien lukijoista piti jäähypenkkiä toimivana vaihtoehtona, koska jäähylle joutuessaan lapsi joutuu miettimään käytöstään. Osan mielestä lapsi rauhoittuu paremmin vanhemman sylissä.

"Meillä käytetään jäähyä niin, että lapsi menee rauhoittumaan sinne, missä on helppo ja hyvä rauhoittua. Se voi tapahtua vaikka äidin kainalossa. Sen jälkeen lapsen kanssa jutellaan aina siitä miksi äiti tai isä komensi ja miksi. Tämä toimii meillä", kirjoittaa äiti -79.

"Meidän perheessä kiukuttelevalle ja raivoavalle lapselle tarjotaan ensisijaisesti syliä. Kun tilanne on rauhoittunut, sen jälkeen keskustellaan. Toimii huomattavasti paremmin kuin takaisin meuhkaaminen ja huutaminen", nimimerkki Mama kommentoi.

"Pientä lasta ei missään tapauksessa jätetä yksin, ei rangaista eikä opeteta. Kuinka kamalalta se tuntuukaan. Nöyryyttävää olisi aikuisellekin. Ollaan yhdessä, halataan ja jutellaan", sanoo ts.

"Lapsen jäähdyttelyn sijaan meillä jäähylle joutuu mieleinen lelu. Toimii", kirjoittaa nimimerkki Annie.

Jäähy voi olla rauhoittava
hetki myös vanhemmalle

Äitee toteaa kokemustensa perusteella, että jäähylle laittaminen on hyödytöntä.

"Yritän käyttää jäähyä, mutta se menee 3-vuotiaan kanssa lähinnä siihen, että kannan hänet sata kertaa arestiin. Parhaiten oikeasti auttaa se että malttaa polvistua lapsen tasolle ja sanoa ytimekkäästi miten asiat on", hän kirjoittaa.

Nimimerkki Sisar puhuu ehdottomasti jäähyn puolesta.

"Jäähyä! Toinen vaihtoehto on lähteä itse jäähylle ja jättää raivoava muksu tuhoamaan paikkoja. Eli muksu jäähylle. Meillä lapset eivät hypi nenille", hän napauttaa.

Noora näkee jäähyn hyvänä asiana vanhemman näkökulmasta.

"Jäähy voi olla rauhoittava hetki myös vanhemmalle tilanteessa, joka on kiehunut yli. Pieni hengähdys auttaa jaksamaan vaikeassa tilanteessa", hän sanoo.

Nimimerkki Järki käteen miettii, että jos jäähyä ei voi käyttää, mitä konsteja vanhemmille enää jää.

"Ollaanko tässä vaatimassa entistä vapaampaa kasvatusta? Eikö lasta saa enää rangaista mistään? Kuinka opetetaan oikean ja väärän raja, jos aina vain paapotaan ja hyssytellään?", hän ihmettelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    4. 4

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    5. 5

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    6. 6

      Thames-jokeen Lontoon terrori-iskussa syöksynyt nainen tunnistettu – Andreea, 29, oli juhlimassa kihlattunsa syntymäpäivää

    7. 7

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    8. 8

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    9. 9

      Salkkarit-Ullan ikä yllätti – testaa nyt, kuinka hyvin pärjäät ikätestissä

    10. 10

      38-vuotias tytär syytteessä: pahoinpiteli vanhan äitinsä kolmesti, tyhjensi tilit ja äiti joutui myymään asuntonsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    6. 6

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    10. 10

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    4. 4

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    5. 5

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    6. Näytä lisää