Miia, Mira, Mirva

Perhe

Valikko

Asiantuntija myöntää: "Läheisen itsemurha voi olla omaiselle helpotus"

Läheisen itsemurha on omaiselle murskaava asia.
Se vetää jalat alta, salpaa hengen, rikkoo sydämen. Maailma mustenee, ja pää on täynnä kysymyksiä: Miksi hän teki sen? Olisinko voinut estää tapahtuneen? Miksi en tajunnut aiemmin?
Elämä menettää merkityksensä, ja syyllisyys on valtava.

Voiko siitä surusta ja tuskasta selvitä koskaan?

- Kyllä voi, sanoo Suomen Mielenterveysseuran ja SOS-kriisikeskuksen kriisityön päällikkö Pirjo-Riitta Liimatainen.

Mutta miten?

- Se vaatii aikaa. Alku on yleensä mieletön shokki, vaikka tapaus olisikin ollut jotenkin ennakoitavissa.

Omaisen sisällä risteilee valtava tunteiden kirjo vihaa, häpeää, surua, syyllisyyttä…

- Tapahtuman pitää ensin todentua, Liimatainen kertoo.

Heti alussa olisikin tärkeää, että omainen voisi puhua tunteistaan muille läheisille, ystäville tai ammattiauttajille.

- Alussa puhumisen tarve on valtava, jotta tilannetta voi käsitellä ja jäsentää. Moni miettii tapahtunutta, miten olisi voinut sen estää, kenen syy se on ja kelailee tapahtumia ennen itsemurhaa, Liimatainen selventää.

Surun lisäksi monella on mietittävänään käytännönasioita ja mahdollisia lisämurheita esimerkiksi talouteen liittyen. Näihinkin omainen tarvitsee tukea ja apua. Mutta sitä ei välttämättä osata tai uskalleta antaa.

- Valitettavasti yhteiskunnassamme on edelleen osin se asenne, että aiheesta on vaikeaa puhua. Omaisten lähellä olevat eivät uskalla puhua. He ajattelevat, että on parempi, ettei ota yhteyttä ja häiritse. Se on turhaa pelkoa, Liimatainen painottaa.

Tietyllä tapaa helpotus

Liimatainen myöntää monille varmasti vaikean asian: joskus itsemurha on tietyllä tapaa helpotus. Sitä ei vain sanota monesti ääneen.

- Usein taustalla on ollut hirveä määrä huolta ja pelkoa, sitten kun se lopulta tapahtuu, on se ikään kuin helpotus, Liimatainen sanoo hiljaa.

Elämä alkaa alusta

Kun läheinen on tehnyt itsemurhan, omaisen on pystyttävä hyväksymään, että näin tapahtui, se ei ollut minun vikani vaan ihmisen oma ratkaisu. Tulisi hiljalleen rakentaa uskoa ja luottamusta siihen, että surusta selviää.

Se, kuinka kauan ylipääsemiseen menee aikaa, vaihtelee.

- Siihen vaikuttavat elämäntilanne, onko pieniä lapsia, taloudellisia huolia, paljon selvitettäviä asioita kuoleman jälkeen. Jos on kykenevä puhumaan ja on ihmisiä ympärillä, toipuminen on nopeampaa. Mutta jos on yksin, ja elämä muuten vaikeaa, voi mennä pidempään.

Kun pahimmat tunnemyrskyt on läpikäyty ja pystyy muistelemaan kuollutta ihmistä ilman kauheaa ahdistusta, voi alkaa katsoa eteenpäin.

- Kyllähän suru jälkensä jättää, eikä se ole jokin tietty prosessi. Ihminen kulkee mukana muistoissa ja on osana historiaa.

Menetettyään läheisen on kaksi aikaa: aika ennen kuolemaa ja kuoleman jälkeen. Elämä lähtee ikään kuin alusta.

Ensimmäinen vuosi on se pahin. Tulevat syntymäpäivät, juhlapäivät, joulut… Kun ne on käyty ensimmäisen kerran ilman läheistä läpi, toinen vuosi on jo hieman helpompi.

Mistä sitten saa apua? Tarjotaanko sitä tarpeeksi?

- Ei varmaan tarpeeksi. Maassamme se on valitettavasti aika jakautunutta. Eivätkä viranomaiset välttämättä osaa ohjata oikean avun piiriin.

Heti tapahtuneen jälkeen moni on niin lamaantunut, ettei edes jaksa ajatella avunhakemista.

- Eikä se ole heidän velvollisuuskaan. Yhteiskunnan on annettava kaikki mahdollinen apu, mitä on tarjottavissa, Liimatainen painottaa.

Surun yli vertaistuella

Hoitomuoto riippuu täysin elämäntilanteesta. Yksi on jumiutunut surussaan johonkin tiettyyn kohtaan, toisella on uni- tai keskittymisvaikeuksia, hankalaa töissä ja mieli ala maassa.

Jos ei tiedä, kuka voisi auttaa surun kanssa, oman terveysaseman kautta voi lähteä liikkeelle. Sieltä ohjataan eteenpäin. Voi myös tutustua erilaisiin vertaistukiryhmiin, intensiivikursseihin ja eri puolilla Suomea toimivien kriisikeskuksien toimintaan.

- Vertaistukiryhmissä ensimmäinen kerta on rankin, kun tulee tuntemattomien ihmisten joukkoon. Mutta ihmiset ovat olleet silmin nähden huojentuneita ja löytäneet tukea toinen toisistaan, Liimatainen rohkaisee.

Surua ei lääkitä

Jos suru pitää tiukasti otteessaan, voi masennus- ja unilääkkeitä miettiä, muttei lääkitys ole koskaan ensisijainen hoitokeino.

- Surua ei voi lääkitä. Suru on suru. Se käsitellään ja yritetään päästä sen läpi.

- Tästä asiasta pystyy selviytymään – ja selviytyykin. Olen nähnyt lukemattoman määrän asiakkaita vuosien varrella ja tuska on alussa kaamea. Ja vaikkei silloin uskoisi, kyllä se helpottaa jossain vaiheessa.

Itsemurhatilastot ovat kääntyneet laskuun, mutta niihin kuolee yhä paljon enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksiin. Vuonna 2012 liikenneonnettomuuksissa kuoli 255 henkeä. Vastaavasti samana vuona itsemurhan teki 873 henkeä.

- Tästä pitää voida puhua. Tämä asia ei ole häpeä. Tätä ei saa piilottaa. Se on nimittäin kaikkein huonoin vaihtoehto, Liimatainen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    2. 2

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    3. 3

      Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

    4. 4

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    5. 5

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    6. 6

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    7. 7

      Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

    8. 8

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    9. 9

      Jari Lindström kertoo HS:lle hetkestä, jolloin kaksi ministerisalkkua vei sairaalaan: Aivoinfarkti oli lähellä

    10. 10

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    5. 5

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    6. 6

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    7. 7

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    10. 10

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    2. 2

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    3. 3

      Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

    4. 4

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    5. 5

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    6. Näytä lisää