Usko

Perhe

Valikko

Nuorten jakamista intiimikuvista on kasvanut ilmiö: "Vaarana, että kuvat leviävät"

Internet
Missä se nuori netissä roikkuu? Tekeekö siellä tuhmia? Jakaako hän sopimattomia kuvia? Miten voin vanhempana häntä valvoa?
Mannerheimin Lastensuojeluliiton erityissuunnittelija, mediakasvatuksen kehittäjä Satu Valkosen mielestä vanhempien vastuu kasvattajana ulottuu myös mediakasvatukseen. Vanhemman tulisi puhua nuoren kanssa netissä surffailusta ja sopivasta käytöksestä verkon syövereissä.

- Jos haluat tietää aroista asioista, älä kohdista kysymystä suoraan nuoreen. Kysy yleisellä tasolla ja epäsuorasti eikä syyllistävästi tyyliin, oletko sinä katsonut pornoa, Valkonen kertoo. 

Netissä on Valkosen mukaan se huono puoli, ettei siellä ole aikuista paikan päällä valvomassa nuorten touhua. Joku keksii jonkun hulvattoman hauskan älyväläyksen, joka äkkiä menee yli ja loukkaa jotakuta.  Silloin saattaa kaduttaa.

- Tärkeää olisi muistaa käyttäytyä netissä toisia kohtaan kunnioittavasti. Ja tulisi myös muistaa viestinnän olevan hieman erilaista netissä. Jos heittää jotain läpällä, se ei välttämättä avaudu ihan samalla tavalla kuin kasvokkain, koska ilmeitä, eleitä ja pieniä vihjeitä jää puuttumaan. Eli pitäisi harkita enemmän mitä sanoo, koska voi vahingossa pahoittaa toisen mielen ja saada paljon mielipahaa aikaiseksi.

Nettikiusaaminen on yksi nykyajan ilmiöistä. Enää ei nimimerkin suojissa anonyymisti haukuta ja puhuta pahaa, vaan kiusaaminen tapahtuu ihan omalla ja nimellä kuvalla.

- Netissä on pommitusta ja uhkailua, mutta monesti loukkaaminen on kuitenkin harkitsematonta käytöstä.

Intiimikuvien jakamisesta on kasvanut ilmiö

Valkosen mukaan nuoret jakavat netissä yhä enemmän paljastavia kuvia itsestään. Valkonen pyytää nuoria miettimään kaksi kertaa, kannattaako sellaisia kuvia jakaa edes oman kumppanin kanssa. Vaarana on, että jotain tapahtuu ja kuvat lähtevät leviämään.

- Intiimit kuvat on nyt ilmiö, joka näkyy. Kannattaa ensinnäkin olla tietoinen, että on valmis vastaanottamaan mitä myöhemmin voi tulla vastaan. Ja muistaa, että monet ilmaiset palvelut omistavat sen, mitä jaat. Joten olisi hyvä olla kriittisempi sen suhteen, mitä laittaa eteenpäin, Valkonen huomauttaa.

Kuvien jakamisessa on myös toinen ongelma – ne voivat jäsentyä liikaa nuoren itsetunnon mittariksi.

- Jos ei saa tykkäyksiä, nuori ajattelee, että ei tämä hiustyyli ole nyt hyvä.

Myös omien henkilö- ja yksityiselämää koskevien tietojen jakamista pitäisi miettiä tarkoin, etteivät tiedot joudu vääriin käsiin.

Vanhemmat mukana auttamassa

Sosiaalisen median sivustojen yksityisyysasiat ja palveluiden käyttöehdot ovat monelle nuorelle täyttä hepreaa. Ehtoihin ei jakseta paneutua vaan painetaan ajattelematta sen enempää painiketta Hyväksyn kaikki ehdot.

- Vanhemmat voisivat olla mukana tässä ja tutustua, millainen palvelu on kyseessä ja samalla tulla tietoiseksi, mitä sosiaalisia palveluita nuori käyttää.

Valkonen korostaa, että vanhemman olisi rakennettava keskusteluyhteyttä lapseen jo pienestä pitäen. Kun lapsi alkaa kiinnostua mediamaailmasta, hyvä pohja on jo tehty. Lapseen pystyy luottamaan. Valvominen ja kontrollointi ovat nimittäin haasteellista.

- Laitteet kulkevat mukana ja nettiin pääsee missä ja milloin vain.

- Ja toki kaikki tekevät virheitä. Nuorelle voi tulla ylilyöntejä ja harmeja. Mutta on tehtävä työtä sen eteen, että luottaa lapsen toimivan oikein.

Vanhemman on myös hyvä opettaa lapselleen empatiataitoja. Valkosen mukaan tutkimuksissa on todettu, että empaattinen lapsi harvemmin kiusaa.

Vanhempi voi myös kannustaa lastaan olemaan netissä aktiivisempi.

- Lapsi voisi itse tuottaa mediaan sisältöjä, kuten kirjoittaa blogia tai tehdä videoita. Olisi parempi, että lapsi osallistuu ja vaikuttaa eikä vain passiivisesti katso videoita ja muiden kuvia.

Jos lapsi tuottaa omia sisältöjä, voisi hänellä olla vähemmän aikaa kiusata ja trollata netissä.

Netistä voi löytää hengenheimolaisia

- Jos sosiaaliset verkostot omassa kasvuympäristössä ovat heikot, voi verkosta saada niitä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka on nuorelle tärkeää.

Valkonen huomauttaa lopuksi, että sosiaalinen media on tullut osaksi elämää, mutta elämässä tulee olla muutakin.

- Kaikkea aikaa ei pitäisi uhrata mediankäytölle, vaan antaa rauha ihan vaan olemisellekin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    5. 5

      Yli 100 kadonnutta löytänyt Reino Savukoski saapuu etsimään 38-vuotiasta Valtteria

    6. 6

      Suomalaislupaus nousi otsikoihin Kanadassa – ilmaveivi ja hattutemppu samassa ottelussa

    7. 7

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    8. 8

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    9. 9

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    10. 10

      Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    8. 8

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    5. 5

      Yli 100 kadonnutta löytänyt Reino Savukoski saapuu etsimään 38-vuotiasta Valtteria

    6. Näytä lisää