Atso

Perhe

Nämä 7 asiaa olisit halunnut tietää jo teininä – jaa myös omat vinkkisi!

Julkaistu:

Teini-ikä
Teini-iän epävarmuus on usein ahdistavaa. Kerro, mitä tietoja olisit itse teininä kaivannut.
Teini-ikää ei yleensä muistella kaiholla. Silloin oltiin huolissaan ja stressaantuneita, ja mieliala kulki vuoristorataa.

- Suomalaiset peruskoululaiset, erityisesti 14-17-vuotiaat nuoret, pohtivat ja stressaavat monenlaisista asioista, kertoo Väestöliiton Nuorten seksuaaliterveyden osaamiskeskuksen asiantuntijalääkäri Miila Halonen.

Halosen mukaan nuoret pohtivat suuria globaalejakin asioita, mutta ovat usein samanaikaisesti huolissaan myös itsestään.

- He miettivät omaa tulevaisuuttaan, mihin kouluun mennä, ja mihin omat rahkeet riittävät. Omaan murrosikään liittyvät asiat mietityttävät, ja se, onko oma kehitys normaalia verrattuna vaikka omiin idoleihin, lääkäri Halonen jatkaa.
 
Murrosiän huolet ovat ikiaikaisia. - Lääkäri Miila Halonen

Nuorille sanotaan, että heidän ei tulisi olla huolissaan. Telegraphin mukaan teinit eivät olisi turhaan stressanneet, jos heille olisi kerrottu nämä asiat:

1. Kokeiden tulokset ovat tärkeitä, mutta kun olet saanut ensimmäisen työpaikan, kukaan ei enää kysele niiden perään.
 
2. Älä murehdi tulevista kokeista vain itseksesi, vaan kysy opettajilta rohkeasti neuvoja, mihin asioihin kannattaisi keskittyä.
 
3. Sinulla on runsaasti aikaa etsiä kunnon seurustelukumppani. Et tarvitse sitä välttämättä juuri tällä hetkellä. Sen aika tulee myöhemmin, ja hyvä sellainen löytyy, kun tuntee ensin itsensä paremmin.
 
4. Sinun ei tarvitse olla lauman jatkeena. Olet rohkea omaperäisilläkin ajatuksilla, ja herätät muissa mielenkiinnon.

5. Tavallinen liikunta, ja erityisesti sellainen, josta itse pidät kovasti, riittää. Kaikkiin urheilu- ja kuntoiluvillityksiin ei tarvitse lähteä mukaan.

6. Kaikki järjestyy. Maailma ei tule valmiiksi yhdessä yössä. Ota rennosti.

7. Ja nuku hyvin. Ja paljon.

Miila Halosen mukaan vanhempien tulisi valaa nuoriin uskoa ja luottamusta siihen, että asiat järjestyvät.

- Murrosiän huolet ovat iki-aikaisia, ja ne vain pitää käydä läpi. Kannustaisin nuoria myös astumaan esiin, ja selvittämään miten yhteiskunta ja asiat toimivat.

Järjestötoiminta voi myös toimia hyvänä virikkeenä.

- Omaa angstiaan voi purkaa myös liittymällä erilaisten järjestöjen toimintaan mukaan, Halonen kannustaa.

Kun muistelet omaa teini-ikääsi, mitä tietoa olisit itse silloin kaivannut?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Video Helsingin yliajopaikalta paljastaa turman synkät jäljet

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    5. 5

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    6. 6

      Guardian: 11 kuukautta vanhan Charlie-vauvan elintoiminnot lopetettiin –  ”Kaunis pieni poikamme on poissa”

    7. 7

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    8. 8

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    9. 9

      Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

    10. 10

      Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    4. 4

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    5. 5

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    6. 6

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    7. 7

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    8. 8

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    9. 9

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    10. 10

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Video Helsingin yliajopaikalta paljastaa turman synkät jäljet

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    5. 5

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    6. Näytä lisää