Mauri

Perhe

Lukijat: Näin perheemme päättää ruokaostoksista - "Jos ei kelpaa, saavat olla nälissään"

Julkaistu:

IS kysyi lukijoilta, kuka perheessä päättää, mitä syödään. Vastaukset jakautuivat pitkälti kahtia.
IS kertoi eilen Helsingin Sanomien uutisesta, jonka mukaan jopa puolessa suomalaisperheistä vanhemmat huomioivat lastensa mielipiteen tehdessään ruokaostoksia. Tämä ilmeni Terhi-Anna Wilskan ja Anu Raijaksen tekemästä tutkimuksesta.

Kysyimme lukijoilta, mitä mieltä he ovat. Kuinka ruokaostokset perheessä hoidetaan ja kuka päättää mitä syödään?

Reilusta kahdesta tuhannesta vastaajasta 37 prosenttia oli sitä mieltä, että päätökset tehdään yhdessä. 29 prosenttia puolestaan sanoi, että vanhemmat päättävät ruokaostoksista ja 28 prosenttia sanoi äidin päättävän.

Osa vastanneista kertoi, ettei anna lastensa päättää, koska muutoin perheessä syötäisiin vaan roskaruokaa ja sokeria. Toiset taas olivat sitä mieltä, että kun lasten kanssa yhdessä päätetään, ruoka kelpaa eikä jää lautaselle.
 
Kun lapset eivät päätä perheen ostoksia

”Jos meidän lapset päättäisivät ruokaostoista, söisimme pelkkiä herkkuja, ainakin aluksi. Meillä ei syödä muroja eikä maustettuja jogurtteja, niiden valtavan sokeripitoisuuden vuoksi. Mielestäni vanhempien tehtävä on ohjata lapset terveellisen ravinnon pariin. Lapset eivät siihen itse kykene. Näin siis meillä suurperheessä.”

- missä mennään?

 ”Lapset syövät sitä ruokaa, jonka vanhemmat pöytään laittavat. Jos ei kelpaa, saavat olla nälissään, kunnes kelpaa. Ei tarjota "parempaa" tilalle. Juhlapäivinä (synttärit tms.) voidaan keskustella ja kuunnella lapsen toiveita.”

- Elina

”Jos perheessä lapset päättäisivät ostoksista, osoittaa se vanhempien kyvyttömyyttä ja uusavuttomuutta perheen perusasioista ja perhe-elämästä.”

- Joonas

”Pöh, jos meillä lapset saisivat päättää ostokset, meillä ei nähtäisi mitään terveellistä. En tykkää kuuluu kaikesta mahdollisesta, jossa ei ole sokeria tai litratolkulla rasvaa tms. Mielipidettä toki kuunnellaan, mutta kyllä meillä pääsääntöisesti kumpikin vanhemmista päättää, mitä sieltä kaupasta kotiin kannetaan."

- Rahapussi ruokkii

Kun lapset saavat vaikuttaa päätöksiin

”Totta kai kaikki päättää. Jos tekee ruokaa oman mielen mukaan, niin haaskiolle menee ainakin puolet, eli pelkästään kustannussyistä kannattaa kuunnella, mistä kukin tykkää.

- Kustannussyistä

”Kauppareissut 3,5 vuotiaan kanssa sujuvat mukavammin, kun antaa hänen laittaa tavaroita kärryihin ja päättää pienistä asioista, esim. ostetaanko viiliä vai jukurttia, banaania vai appelsiinia. Siis ehdot sanelevat vanhemmat ja lapsi saa valita kahdesta vaihtoehdosta.”

- Äiti

”Kyllä meillä lapsia kuunnellaan ruokaostoksilla. Voiko olla parempaa tapaa opettaa terveellisen ruuan valintaa? Murohyllyllä voi kertoa, miksi murot jää hyllyyn ja että valitaan parempi, terveellinen vaihtoehto. Sama jukurttien kanssa. Ostetaankin maustamatonta, johon sekoittaa lempimarjoja ja hedelmiä. Vanhemmat toki päättäväöt suuntaviivat ja rajat eikä kiukuttelulle anneta tilaa. Mutta totta ihmeessä lasten ajatukset kuunnellaan - eikä ylimielisesti käytetä aikuisen päätäntävaltaa.”

- mammi

”Meillä on kerran viikossa perhekokous, jossa käsitellään tulevan viikon asioita. Tällöin suunnittelemme myös tulevan viikon ruokalistan, johon kaikki kokoukseen osallistujat saavat antaa panoksensa. Sovitun perusteella vanhemmat tekevät ruokaostokset.

Terveellistä ruokaa syödään joka päivä. Pizzat ja hampurilaiset eivät kuulu läheskään joka viikko listalle. Ja silloin kun kuuluvat, niin niitä on yleensä ehdottanut perheen isä...

Osallistuttamalla lapsen/nuoren perheen päätöksiin hän oppii vastuunottoa. Lisäksi hän saattaa jopa oppia, että häntä kuunnellaan ja hän on vanhempien mielestä tasa-arvoinen perheenjäsen. Ehkäpä tällainen käytäntö jopa tukee hyvän itsetunnon kasvua. Eihän se voi olla siis oikein.”

- Family meeting

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    4. 4

      Antti Holma lopetti yllättäen suositun some-tilinsä – taustalla surullinen syy

    5. 5

      Norjalainen huippu-urheilija puhuu suunsa puhtaaksi Johaugin tapauksesta: ”Hyväksyisi tuomion ja tukkisi suunsa”

    6. 6

      Trump vastasi Kim Jong-unin uhitteluun: ”Kansansa nääntymisestä ja kuolemasta piittaamaton hullu”

    7. 7

      Rautaruukin tehdasalueella palaa Raahessa – silminnäkijä: ”Ruskea ja rankka savu”

    8. 8

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    9. 9

      Alanko-Kahiluoto oli paikalla heti eduskuntatalon puukotuksen jälkeen: ”Toinen piteli vatsaansa”

    10. 10

      Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    5. 5

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    6. 6

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    7. 7

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    8. 8

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    9. 9

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    10. 10

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    4. 4

      Antti Holma lopetti yllättäen suositun some-tilinsä – taustalla surullinen syy

    5. 5

      Norjalainen huippu-urheilija puhuu suunsa puhtaaksi Johaugin tapauksesta: ”Hyväksyisi tuomion ja tukkisi suunsa”

    6. Näytä lisää