Aulis

Perhe

7 vinkkiä lapsiperheille: Ostakaa näitä alesta!

Julkaistu:

Alennusmyynnit
IS kokosi personal shopper Maarit Jantusen avulla vinkit, mitä perheellisten kannattaa alesta haalia ja milloin rattaiden kanssa on paras aika aleihin rynnätä.
1. Pitkään haaveiltu tuote alessa?

Jos on pitkään katsellut jotakin, kannattaa käydä katsomassa, onko kyseinen tuote alennuksessa. Jos tuotetta ei ole aiemmin raaskinut ostaa, voi siihen nyt olla hyvinkin varaa.

2. Lähde yllättymään – tee löytöjä!

Aleihin kannattaa mennä yllättymään. Jos lähtee hakemalla hakemaan jotain tiettyä, voi helposti pettyä. Itseään ei kannata sitoa liikaa vaan lähteä matkaan avoimin mielin. Näin tekee parhaimmat löydöt.

Jos on ajatellut ostaa vaikkapa talvihaalarin lapselle, ei kannata miettiä turhan tarkoin haalarin materiaalia, kuviota ja mallia.

3. Perusasioiden uusiminen

Kannattaa lähteä uusimaan perusasioita. Lapsille vaatteita sisäkäyttöön, itselle kulahtaneiden t-paitojen tilalle uudet ja farkkuja, kotiin kattiloita ja kapustoja. Tuotteita, joita tarvitsee joka päivä ja jotka ovat muuten hieman tylsää ostettavaa.

Alessa niistä voi yrittää saada hintaetua. Ongelmana tosin on, ettei perusvaatteet välttämättä tule alennukseen, koska niitä myydään läpi vuoden.

4. Juhlavaatteet

Jos tiedossa on juhlat, ja vaikkei välttämättä olisikaan, kannattaa alennuksessa pitää silmällä juhlavaatteita. Juhlakauden jälkeen ne ovat alennuksessa. Voi tehdä mielettömiä löytöjä ja säästää aikaa sekä rahaa.

5. Mieti tulevaa kautta

Kannattaa miettiä tulevaa kevättä ja talvea. Jos löytää esimerkiksi itselleen laadukkaan talvitakin alennuksessa, voi sitä käyttää useamman vuoden.

5. Satsaa laatuun

Pidä budjettisi ennallaan ja osta kerralla laadukkaampaa ja normaalisti kalliimpaa. Tämä toimii varsinkin aikuisten vaatteiden puolella.

6. Älä osta siksi, että on halpaa!

Sen takia ei kannata mitään ostaa, että se on halpaa. Varsinkaan vaatepuolella. Tuotetta ei tule käytettyä, ja kulutetut rahat valuvat hukkaan. Aina tulisi miettiä, onko minulla tälle tarvetta, tuleeko tuote käyttöön. Jos yhtään epäilet, missä tuotetta käyttäisi ja minkä kanssa tai jos tuote ei istu hyvin, ei sitä kannata ostaa.

Vääränkokoista ei kannata ostaa. Tuote on edelleen iso tai pieni, vaikka se olisi alennuksessa. Jos jotkut tuotteet on jo ennen alennusta halpoja ja nyt alennuksessa, voi miettiä, miksi ne on jätetty alelaariin ja jättää ne sinne itsekin.

Edulliset hinnat sumentavat. Käymme kauppaa itsemme kanssa on tämä varmaan ihan hyvä kun halvalla saa –tyyliin.

7. Milloin mennä?

Arkiaamupäivät ovat hiljaisia. Silloin on tilaa liikkua vaunujen ja rattaiden kanssa, on paljon rauhallisempaa ja lapsetkin jaksavat paremmin olla mukana. Jos  on ruuhkaista, kaikki ovat hieman kärttyisiä eikä tee hyviä löytöjä.

Vaatteita kannattaa aina sovittaa ja ottaa sovituskoppiin kerralla useampia kokoja jos mahdollista. Isommat liikkeet ottavat aletuotteet myös takaisin, joten tuotteet voi ottaa kotiin rauhassa sovitettaviksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    2. 2

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    5. 5

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    6. 6

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    7. 7

      Kansanedustaja Torvinen ihmettelee haastemieheltä saamaansa Halla-ahon selvityspyyntöä: ”En ilmeisesti ollut eronnut puolueesta tarpeeksi selvästi”

    8. 8

      Suomalaismies ammuttiin autoonsa Namibiassa – oikeus ei uskonut epäillyn selitystä itsepuolustuksesta

    9. 9

      Afganistanissa siepatusta suomalaisnaisesta julkaistu jälleen uusi video

    10. 10

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    4. 4

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    5. 5

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    6. 6

      Amerikkalaislehti hehkuttaa suomalaiskohdetta – paratiisi vain tunnin ajomatkan päästä Helsingistä

    7. 7

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    8. 8

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    9. 9

      Minna, 50, hylkäsi kriteerinsä: ”Ihannemieheni oli pukutyyppi, joka seksin aikana sitoo minut kravatilla”

    10. 10

      Melkoinen muodonmuutos: Eevi Teittinen säväyttää uudella hiustyylillään – hitti vai huti?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    2. 2

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    5. 5

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    6. Näytä lisää