Atso

Perhe

Yhdyntäasentoja ja uhkapelejä - tätä kaikkea löytyy lastenkirjoista

Julkaistu: , Päivitetty:

kirjat
Lastenkirjoihin mahtuu koko elämän kirjo. 1960-luvun lopulla muumit yrittivät ostaa baarista marihuanaa. Nykysaduissa sakaali yrittää tartuttaa vuoheen hiv:n.
Lastenkirjoissa näkyvät ajan arvot, aatteet - ja kapinahenki. Lähes koko lastenkirjallisuuden historian ajan on ollut lastenkirjoja, jotka ovat halunneet antaa lapsille vaihtoehtoisia näkökulmia. Näitä kirjoja on paheksuttu, sensuroitu ja jopa poltettu.

Paheksuttuja aiheita lastenkirjoissa ovat olleet perinteisistä perhearvoista poikkeaminen, seksi, alastomuus, tupakka, alkoholi ja poliittiset aiheet.

Suomen kirjastomuseossa Vaasassa on lokakuun loppuun saakka esillä
Tätä kirjaa en lapselleni lue! -näyttely. Siihen on koottu lastenkirjojen tulenarkoja aiheita 1800-luvun lopulta tähän päivään.

- Näyttelyn suosio on yllättänyt. Aihepiiri on selvästi osunut hermoon, sanoo näyttelyn koonnut sanataideopettaja Minttu Tervaharju.

Tämän päivän pienten ja koululaisten vanhemmat, 1970- ja 1980 -luvulla syntyneet, muistavat omasta lapsuudestaan, miten Jasonin äiti poseerasi iltasatukirjassa ilkosillaan alastonmallina ja Peukun äiti lihoi valtavaksi yrittäessään lopettaa tupakoinnin.

- Paheksuttuja aiheita lastenkirjoissa ovat olleet perinteisistä perhearvoista poikkeaminen, seksi, alastomuus, tupakka, alkoholi ja poliittiset aiheet, Minttu Tervaharju sanoo.

Seksuaalisuuden kuvaaminen lastenkirjoissa alkoi yleistyä 1970-luvulla. Babette Colen Kun äiti muni -kirjassa on esitelty erilaisia humoristisia yhdyntäasentoja.

Tervaharjun mukaan seksin kuvaaminen on tuskin missään maassa ollut erikoisen "suosittua". Paheksuva asenne on yleisempi.

Tervaharju muistuttaa, että ilman kapinallisia lastenkirjailijoita meillä ei olisi sellaisia hahmoja kuin Muumipappa ja Peppi Pitkätossu.

Niiskuneidin uhkapelit

Muumiperhe Rivieralla -sarjakuvatarinassa (1955) muumit matkustavat kalliiseen lomaparatiisiin. Niiskuneiti ansaitsee rahaa uhkapeleillä ja liehittelee uusissa bikineissään vierasta nuortamiestä. Muumipappa juo viskiä pikkutunneille asti ja herää jyskyttävään päänsärkyyn.

Lars Janssonin vuonna 1967 kirjoittamassa Muumit Torrelorcalla -tarinassa mennään vielä pidemmälle: muumit yrittävät hankkia flamencobaarista marihuanaa ja päätyvät kokeilemaan LBJ-pillereitä.

- Tosin näitä sarjakuvia ei alun perin tehty lapsille, Tervaharju täsmentää.

Eivät nykyisetkään satukirjat aivan kesyjä ole. Viime vuonna julkaistiin suomeksi Adam Mansbachin kehtolaulukirja Nyt vittu nukkumaan. Siinä kuvataan tilannetta, jossa vanhempi ei kerta kaikkiaan saa lasta nukkumaan.

Syksyllä 2011 Myyrä-kuvakirja aiheutti kohun, koska siinä rakkaudessa pettynyt poikapupu uhoaa tekevänsä myrkkysienillä itsemurhan. Tervaharju kertoo, että kirjan "ilmiantoi" erään pienen pojan järkyttynyt äiti.

- Usein lapset ovatkin uteliaimpia juuri niitä aiheita kohtaan, joista aikuisten on vaikea keskustella.

Lähde:
Tätä kirjaa en lapselleni lue! -näyttelyluettelo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    4. 4

      Suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Jyväskylän MM-rallissa – ”Ei täällä p**kele voi ajaa niin hiljaa!”

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Oikeus hylkäsi syytteen: Mies ei valmistellut ex-kumppaninsa vahingoittamista – urheilutoimittaja pääsi heti vapaaksi

    7. 7

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    8. 8

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    9. 9

      Junaonnettomuus Barcelonassa – liki 50 loukkaantunut

    10. 10

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    4. 4

      Suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Jyväskylän MM-rallissa – ”Ei täällä p**kele voi ajaa niin hiljaa!”

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. Näytä lisää