Iivari, Iivo

Perhe

Kolmen sukupolven äidit kertovat: "Luulen, että ennen oli vaikeampaa"

Julkaistu:

LIV
Anoppi, miniä ja tytär Etelä-Pohjanmaan Alajärveltä kertovat kokemuksiaan. Tällaista äitiys on ollut kolmen sukupolven naisille.
Lilja Yli-Sikkilä, 84, kahdeksan lasta:

"Olin 17-vuotias, kun synnytin sotien jälkeen ensimmäisen lapseni. Nuorinta lukuun ottamatta kaikki lapseni syntyivät kotona. Kätilö oli paikalla avustamassa, ja kaikki sujui hyvin.

Sekä minä että lapset olimme terveitä, joten en juuri tarvinnut apua lastenhoidossa. Äitini oli kuitenkin aina läsnä, ja myös mieheni äiti auttoi tarvittaessa.

Olihan siinä hankkimista, kun piti ruokkia ja vaatettaa kymmenhenkinen perhe. Kotona oli paljon työtä. Ei ollut mitään pyykkikoneita tai vaippoja niin kuin nyt.
Luulen, että vanhemmilla oli ennen vaikeampaa kuin nykyään. Ihmiset olivat kuitenkin tyytyväisiä. Ei ollut totuttu hyvinvointiin, eikä sitä osattu vaatia."

Inga Yli-Sikkilä, 59, kaksi lasta:

"Synnytin ensimmäisen lapseni vuonna 1971. Silloin olin vielä opiskelija.
Mieheni, tätini ja eläkkeellä oleva isäni osallistuivat lastenhoitoon, ja lapsi oli jonkin aikaa myös perhepäivähoidossa.

Nuorempi lapseni syntyi vuonna 1976, kun äitiyslomaa oli pidennetty seitsemän kuukauden mittaiseksi. Tuntui loisteliaalta hoitaa lasta niin pitkään.
Aikaisemmin synnyttänyt työkaverini kertoi olleensa äitiyslomalla kaksi viikkoa.
Äitiysloman jälkeen vein lapseni päivähoitoon.

Minusta tuntuu, että vanhemmuus on nykyään haasteellisempaa kuin ennen.
Silloin lapset saivat olla vähän kauemmin lapsia."

Saila Kivipelto, 38, kolme lasta:

"Vanhin tyttäreni syntyi vuonna 2002. Synnytyksen jälkeen oli hieman ongelmia, ja tyttäreni jouduttiin leikkaamaan. Saimme kuitenkin sairaalassa hyvää hoitoa.

Hoidin lapsia kotona kolme vuotta. Kun palasin töihin, perhepäivähoitopaikka löytyi yllättävänkin helposti. Myös äitini ja mieheni sukulaiset ovat olleet apuna.

Nykyään tietyt asiat ovat varmaan helpompia kuin ennen. Toisaalta ihmisten asenteet ovat muuttuneet, ja lapsilta vaaditaan pienestä asti paljon. Tekemistä on koko ajan. Kaipaisin enemmän yhdessäoloa perheen kesken.
Viime talvena asuimme Intiassa. Siellä meillä ei ollut nettiä eikä ylimääräisiä aktiviteetteja, vaan leikimme lasten kanssa rannalla. Se oli hyvä kokemus."

Anu-Elina Ervasti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. 6

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    7. 7

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    8. 8

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    9. 9

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    10. 10

      Video: Puistonvartijat ikuistivat karhuperheen hellyttävän heräämisen Alaskassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    5. 5

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    6. 6

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    7. 7

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    10. 10

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. Näytä lisää