Iivari, Iivo

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Syrjään joutuva nuori huolestuttaa – onko yhteiskunnassa jotain pahasti vialla?

Julkaistu:

Pääkirjoitus
Suomen nuorisolla ei mene nyt hyvin, ei ainakaan jos katsoo kotimaisia ja kansainvälisiä tilastoja.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Nuorisotutkimusseuran elokuussa julkaistun raportin mukaan 14 prosenttia 1987 syntyneitä ei ole suorittanut peruskoulun jälkeen mitään tutkintoa. Monet nuorista tarvitsevat toimeentulotukea ja monilla on psykiatrinen diagnoosi ja psyykelääkitys jo ennen 25. ikävuottaan. OECD:n uusien tilastojen valossa 20–24-vuotiaista nuorista miehistä viidennes ei ole koulutuksessa tai töissä.

Suomessa näiden yhteiskunnan ulkopuolelle syrjäytyneiden nuorten osuus kasvaa nopeasti. Tuoreiden, oppimista mittaavien Pisa-tulosten mukaan varsinkin pojilla on koulussa vaikeuksia.

Professori Katariina Salmela-Aro pitää tilannetta huolestuttavana (HS 26.12.). Tyttöjen ja poikien välinen osaamisero kasvaa, ja joka viides parikymppinen suomalaismies ei opiskele, ei käy töissä eikä työharjoittelussa.

Suomea koskevat analyysit osoittavat, että suurin riski syrjäytyä opiskelusta ja työelämästä on niillä nuorilla, jotka eivät hae jatkokoulutukseen peruskoulun jälkeen tai jotka jäävät heti peruskoulun jälkeen ilman jatko-opintopaikkaa.

Syrjäytymisvaarassa ovat myös ne nuoret, jotka keskeyttävät toisen asteen opintonsa. Ja tämä näyttää koskevan erityisesti poikia. Mitä koulussa on sellaista, että sen avulla ei suomalainen nuori, varsinkin nuorimies, ei löydä paikkaansa yhteiskunnassa on kysymys, johon pitäisi etsiä vastausta ja nopeasti. Professori Salmela-Aron tarjoaa keinoksi oppivelvollisuuden jatkamista 18-vuotiaaksi saakka.

Sitä kannattaa miettiä, mutta pelkästään ikärajalla ei ratkaista nuorten miesten syrjäytymisongelmaa.

Yhteiskunnassa on perustavanlaatuinen valuvirhe, jos se hylkää osan nuorisostaan, nuorisosta, jonka pitäisi aikanaan ottaa vastuu työelämästä ja eläkejärjestelmästä.

Suomalainen yhteiskunta on jo osittain hylännyt vanhukset.

Onko sama tapahtumassa nuorille?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Therese Johaugin olympiaunelma murskaantui – dopingtuomio piteni 18 kuukauteen!

    2. 2

      Murtuuko Therese Johaug taas kyyneliin? Astelee median eteen hetken kuluttua

    3. 3

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    4. 4

      Harvinainen kuva yksin jääneestä uimarista – pilasi kisansa kunnioittaakseen terrori-iskun uhreja

    5. 5

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    6. 6

      Turun iskun pääepäilty peitti kasvonsa valkoisella liinalla

    7. 7

      Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisit ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

    8. 8

      Turun puukotusiskun epäillyn puolustusasianajaja: ”Mechkah myöntää olevansa henkirikosten ja loukkaantumisten takana”

    9. 9

      Jannika B laukoo suorat sanat ulkonäköpaineista alusvaatekuvan kera – kyllästyi epävarmuuteensa: ”Häpesin tynnyrireisiäni ja dumbokorviani”

    10. 10

      Therese Johaugin asianajaja tuomion jälkeen: ”Hän on aivan murtunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    3. 3

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    6. 6

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    7. 7

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    8. 8

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    9. 9

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    10. 10

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Therese Johaugin olympiaunelma murskaantui – dopingtuomio piteni 18 kuukauteen!

    2. 2

      Murtuuko Therese Johaug taas kyyneliin? Astelee median eteen hetken kuluttua

    3. 3

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    4. 4

      Harvinainen kuva yksin jääneestä uimarista – pilasi kisansa kunnioittaakseen terrori-iskun uhreja

    5. 5

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    6. Näytä lisää