Leo

Pääkirjoitus

Valikko

Stubb kumosi huhut luopumisaikeistaan

Julkaistu:

Kokoomuksen toissapäiväiset puheenjohtajapäivät Hämeenlinnassa osuivat ongelmalliseen saumaan, kun jo varmana pidetty yhteiskuntasopimus oli edellisenä päivänä muuttunut epävarmaksi.
Kun kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb ei puolueensa paikallisväen edessä voinut ottaa pisteitä yhteiskuntasopimuksesta, hänen tehtäväkseen jäi luoda uskoa siihen, että sopimus muutaman liiton irtiotosta huolimatta syntyy.

Tilanteen kinkkisyys näkyi siinäkin, että Stubb oli riisunut tavanomaisen hymynaamarinsa ja esiintyi nöyränä ja vakavana.

STUBB KUMOSI pitkin talvea eläneet huhut lähtöaikeistaan ja sanoi haluavansa johtaa kokoomusta yli vuoden 2018 satavuotisjuhlien.

Stubb on sisäpoliittisen kokemuksensa ohuuden vuoksi joutunut moniin kohuihin, joita on säännönmukaisesti seurannut julkinen arvuuttelu haastajan ilmaantumisesta ensi kesän puoluekokoukseen.

Stubbin mielestä on ”maailman hienointa olla tämän kansanliikkeen puheenjohtaja”. Stubb karttoi huolellisesti yhdyssanaa ”herrasväenliike”, joka monen ulkopuolisen mielestä kuvaisi tarkemmin kokoomuspolitiikan hyödynsaajia.

KOKOOMUKSEN TILANNE on yhteiskuntasopimuksen kohtalosta riippumatta erikoinen: puolueen parlamentaarinen voima on heikompi kuin vuosikymmeniin, mihin nähden Suomessa tehdään varsin oikeistolaista hallituspolitiikkaa.

Se ei kuitenkaan suosi kokoomusta, joka ei perussuomalaisten suosion romahduksesta huolimatta näytä pääsevän gallupeissa kolmossijaa ylemmäs. Kokoomuksen hyvät ajat ovat takanapäin, ja tilanteen kohentaminen vaatii puoluejohdolta sitkeyttä.

Stubb onkin kestävyyslajien mies, mutta saako hän poliittisista vastuksista samanlaisen puristusta lisäävän haasteen kuin viimeisistä kivulloisista kilometreistä triathlonissa?

Tilanne puoluejohdossa on ainakin urheilullisesti tasapainoinen, sillä uusi puoluesihteeri Janne Pesonen on puheenjohtajaa täydentävästi voimalajien mies.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Brittilaulajattaren sydäntä särkevä suru-uutinen Twitterissä: menetti lapsensa

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. 6

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    7. 7

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    8. 8

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    9. 9

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    10. 10

      Yle: Missilegenda Marita Lindahl on kuollut – ystävä: ”Hän oli olemukseltaan aristokraattinen, mutta ihmisenä ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    7. 7

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    8. 8

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    9. 9

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    10. 10

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Brittilaulajattaren sydäntä särkevä suru-uutinen Twitterissä: menetti lapsensa

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. Näytä lisää