Jarkko, Jere, Jarno

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus: Eurooppa ei kestä enää uutta pakolaisvyöryä

Julkaistu:

Pääkirjoitus
Pitäisikö Euroopan sulkea ulkorajansa pakolaiskriisin takia?
Viime vuonna Eurooppaan tuli miljoona pakolaista. Eikä tässä kaikki. Jopa sadan miljoonan ihmiset on arvioitu haluavan Eurooppaan sodan, hädän, kriisin tai paremman elintason takia. Luku on huikea kun muistaa, että Eurooppa on jo sekaisin miljoonan pakolaisen takia.

Professori Jorgen Randers Norjan kauppakorkeakoulusta esitti ratkaisun Eurooppaa ravistelevaan pakolaiskriisiin (MTV 14.1.): Euroopan pitäisi sulkea ulkorajansa kuten Yhdysvallat on tehnyt Meksikon rajalla. Yhdysvaltoihin pääsee miljoona meksikolaista vuodessa. Randersin mukaan eurooppalaiset hyvinvointivaltiot eivät enää pysty vastaanottamaan kaikkia halukkaita.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Carl Haglund (r) oli MTV:n haastattelussa Randersin kanssa samoilla linjoilla: EU:n aikaisemmat sopimukset maahanmuutosta, pakolaisista ja rajavalvonnasta eivät vastaa tämän päivän haasteita. Jos muutoksia ei tehdä, nykyisenkaltaiset pakolaisaallot ovat Euroopassa arkipäivää.

Norjalaisprofessori sanoi ääneen sen, mikä näyttää maallikolle selvältä. Eurooppa ei pysty ottamaan kaikkia maanosaan haluavia pakolaisia vastaan – olivat ne sitten turvapaikanhakijoita tai muusta syystä tänne tulevia. Ruotsi käänsi radikaalisti omaa politiikkaansa aloittamalla rajatarkastukset, myös Saksa on kääntymässä tiukemman linjan kannalle. Euroopan pitää tässä asiassa toimia yhdessä. Nythän pakolaisvirrat ovat tuhoamassa EU:n vapaan liikkuvuuden takaavan Schengenin sopimuksen.

EU:n ulkorajojen sulkemisen ei tarvitse merkitä Euroopan sulkeutumista. Rajalle luodaan toimiva järjestelmä, jossa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden taustat selvitetään: onko tulijalla oikeasti hätä. Lisäksi avuntarvitsijoita autetaan jo konfliktialueilla, ja EU:n pitää toimia siten, että kriisien syntyminen estetään rajojen ulkopuolella. Haglund sanoo ihan oikein, että suljettu raja voi olla myös mahdollisuus muuttaa Eurooppaan.

Eurooppa avaa ovensa vain niille pakolaisille, jotka todella tarvitsevat apua esimerkiksi sodan tai kansanmurhan takia.

Uutta hallitsematonta pakolaisvyöryä Eurooppa ei kestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

    2. 2

      Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

    3. 3

      Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

    4. 4

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    5. 5

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    6. 6

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    7. 7

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    8. 8

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    9. 9

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    10. 10

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

    2. 2

      Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

    3. 3

      Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

    4. 4

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    5. 5

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    6. Näytä lisää