Verneri

Pääkirjoitus

Verokarhu palautti liikaa ottamansa

Julkaistu:

Suomalaisten tileille tupsahti viime torstaina yhteensä 2200 miljoonaa euroa veronpalautusrahaa. Summa on suuri, yli kolmea miljoonaa saajaa kohti keskimäärin 665 euroa, joten jouluhankintoja pitäisi olla varaa tehdä.
Kyselyjen mukaan suomalaisten joulubudjetti on viimevuotista luokkaa ja lapsiperheillä vähän vuoden takaista suurempikin. Kituaikoja viime vuosina eläneellä kaupalla on siis mahdollisuus päästä kelvolliseen joulumyyntitulokseen.

Kelvolliselta näyttää huonona aikana sellainenkin, mitä hyvänä aikana pidettäisiin kelvottomana. Jos kaikki menee alaspäin, vaatimustasokin helposti laskee siinä näivetyksessä.

VAIKKA JOULUKAUPAN arvellaan hitusen vilkastuvan viimevuotisesta, Kaupan liitto odottaa kuitenkin myyntituloksen putoavan 1,5 prosentilla hintojen laskun vuoksi. On kuluttajan etu, että samalla rahalla saa vähän enemmän kuin vuosi sitten.

Joulukauppa on kutistunut joka vuosi vuodesta 2012 lähtien, ja nyt alaviistoon menneeseen käyrään odotetaan tasannetta. Hyvä kysymys on, enteileekö mahdollinen tasanne käännettä vai ilmentääkö se vain sitä, ettei enempi pihtaaminen ole kuluttajien mielestä enää järkevää.

Jos kaikki pihtaavat, seurausten yhteinen vakavuus voittaa pihtaajan yksityisen ilon taskun pohjalle jääneistä killingeistä.

JOULUN KAUPALLISUUTTA on joskus paheksuttu siltä pohjalta, että joulun alkuperäinen merkkihenkilö syntyi eläinten suojaan ja eli köyhänä ajallisen elämänsä. Nyt Suomen talouden ongelmat ovat niin pahoja, että on kaikki syy toivoa joulun vahvistavan kaupallisuuttaan.

Tammi- ja helmikuu ovat kuluttajan perinteisiä katumuskuukausia, eikä tämän katumusajan alkua pidä yrittää aientaa vanhan vuoden puolelle. Myöhemminkin ehtii.

Talouden synkässä kuvassa on joitakin heikkoja merkkejä paremmasta. Barometrien syksyn mittaan osoittama kuluttajien luottamuksen lievä kohentuminen on niistä yksi.

On sanottu, ettei yksi pääsky kesää tee. Suksikauppias saattaa sanoa siihen, että tulisipa edes talvi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Useita kuollut terrori-iskussa Barcelonassa, yksi otettu kiinni

    2. 2

      Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

    3. 3

      Video: Tältä La Ramblalla näytti vain hetki terrori-iskun jälkeen

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    7. 7

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    8. 8

      Asemiehet linnoittautuivat ravintolaan Barcelonassa – mahdollisia panttivankeja

    9. 9

      Yksi Barcelonan iskusta epäillyistä saatu kiinni

    10. 10

      Puolustusministeri Mattisilta uusi varoitus Pohjois-Korealle: aseohjelman jatkamisella ”voimakkaat sotilaalliset seuraukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Useita kuollut terrori-iskussa Barcelonassa, yksi otettu kiinni

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    4. 4

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Useita kuollut terrori-iskussa Barcelonassa, yksi otettu kiinni

    2. 2

      Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

    3. 3

      Video: Tältä La Ramblalla näytti vain hetki terrori-iskun jälkeen

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. Näytä lisää