Sauli, Saul

Pääkirjoitus

Valikko

Pariisissa yritetään pelastaa planeettaa

Valtioiden ja hallitusten päämiehet käyttivät Pariisin ilmastokokouksen avauksessa suuria sanoja, joiden katteellisuus joutuu testiin kokousta ensi viikon lopulla päätettäessä.
”Koko ihmiskunnan toivo on teidän harteillanne”, sanoi Ranskan presidentti François Hollande puhuessaan valtuuskunnille, joita oli saapunut Pariisiin noin 150 maasta.

Kokouksessa tavoitellaan oikeudellisesti sitovaa asiakirjaa, jonka määräämillä toimilla maapallon keskilämpötilan nousu saataisiin rajoitetuksi kahteen asteeseen.

OSALLISTUJAMAIDEN ennen kokousta ilmoittamat sitoumukset eivät tämän tavoitteen saavuttamiseen riitä, vaan enemmästä pitää sopia. Tahtoa on, mutta riittääkö kykyä?

Kokouksen onnistumismahdollisuuksiin on maailmalla suhtauduttu toiveikkaasti, koska ympäristötietoisuus on ratkaisevasti lisääntynyt kuuden vuoden takaisen Kööpenhaminan ilmastokokouksen mahalaskun jälkeen. Lisäksi päästötön teknologia on viime vuosina tullut entistä edullisemmaksi.

Jos maailma olisi lähtenyt Pariisiin ”ei tästä taaskaan mitään tule”-asenteella, kokouksen epäonnistuminen olisi varmaa. Siihen maailmalla ei ole varaa.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on sanonut, että nykyisten päättäjien sukupolvi on viimeinen, joka voi tehdä jotain lämpenemisen rajoittamiseksi. Jos ilmasto lämpenee yli kriittisen rajan, toimet eivät enää tehoa. Rajan tarkkaa sijaintia ei kannata mennä etsimään.

TAVOITELTU oikeudellinen sitovuus on siinä mielessä ongelmallinen asia, ettei kokouksen päätösasiakirja muutu lennosta kansainväliseksi laiksi. Todennäköisesti sopimus muotoillaan niin, että se astuu voimaan, kun riittävä määrä maita on ratifioinut sen parlamenteissaan.

Tällainen marssijärjestys voi antaa hallituksille mahdollisuuden sisäpoliittisiin peleihin. Mutta mitä muuta ilmastopolitiikka on kuin planeetan sisäpolitiikkaa?

”Meillä ei ole planeettaa B, tämä on ainoamme”, presidentti Sauli Niinistö sanoi toissa päivänä Pariisissa, eikä tee mieli väittää vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Pääkirjoitus
    Edellinen: Työmarkkinat kohti sekavampia aikoja
    Seuraava: Häkämies ei siedä vapaamatkustajia
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – liikenne häiriintyy

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    4. 4

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. 6

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    7. 7

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    9. 9

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    10. 10

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – liikenne häiriintyy

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    4. 4

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. Näytä lisää