Soini, Veini

Pääkirjoitus

Häkämies ei siedä vapaamatkustajia

Julkaistu:

Työssä on usein kova kiire, mutta työelämän järjestökiireet ovat hitaampia. Työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat eilen tarkastelevansa huomenna, onko laajaan sopuun tähtäävien neuvottelujen jatkamiselle edellytyksiä.
Sopimus muuttui epätodennäköiseksi, kun kuskeja ja ahtaajia edustava AKT ilmoitti irtautuvansa yhteiskuntasopimuksesta. AKT vahvisti viime viikolla kertomansa kannan SAK:n työvaliokunnan kokouksessa sunnuntaina.

Elinkeinoelämän keskusliitolle (EK) tällainen vapaamatkustajuus ei käy. EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan ei ole ajateltavissa, että ahtaajat kieltäytyvät tinkimästä eduistaan, ”mutta vaikkapa kätilöt joutuvat tinkimään”.

HÄKÄMIES puki huolensa ammattiryhmien yhdenvertaisuuden verukkeeseen. Todellisuudessa Häkämiehelle on yhdentekevää, kokevatko kätilöt ja ahtaajat olevansa samassa vai eri veneessä, kunhan AKT:n ison peukalon alla olevat vientikuljetukset toimivat.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoi, että hän keskustelee vielä AKT:n kanssa, jonka mukaan saamiseksi tuli ”vakavia vetoomuksia”.

AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen on ihmetellyt EK:n hätää AKT:stä, koska kaikki SAK:n jäsenliitot eivät ole mukana nykyisessäkään työllisyys- ja kasvusopimuksessa.

Yksi poissaolijoista on Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, jonka lakon lopettamisesta sovittiin eilen, kun riitapuolet hyväksyivät valtakunnansovittelija Minna Helteen sovintoesityksen. Yksi keskusjärjestöneuvotteluja varjostanut asia saatiin näin pois päiväjärjestyksestä.

POSTIN TILANTEEN normalisoituminen nosti AKT:n entistä osoittelevammin tikun nenään. Lähipäivinä nähtäneen, keksitäänkö keino jatkaa laajan sovun hierontaa, jos AKT ei liiku. Työmarkkinaneuvottelijat ovat jääräpäisiä, mutta usein myös kekseliäitä.

Neuvottelupääomaa on pelissä jo paljon, eikä sitä haluttaisi heittää roskiin, kun uhkina ovat hallituksen pakkolait ja niitä kenties seuraava lakkopitoinen aika. Jos laajat lakot vahingoittavat taloutta vakavasti, AKT:n jäsenet joutunevat kärsimään siinä missä muutkin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

    2. 2

      Lieksalainen ammattiopisto sai uhkauksen – poliisi otti opiskelijan kiinni

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    5. 5

      Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

    6. 6

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    7. 7

      Kommentti: Rahat pois dopingvalvonnalta – urheilussa on suurempikin ongelma

    8. 8

      Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

    9. 9

      Oskari Katajisto avautuu uutuuskirjassa lukuisista naisistaan – avioliitto oman serkkunsa kanssa: ”Olo oli aika syntinen”

    10. 10

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    8. 8

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    9. 9

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

    2. 2

      Lieksalainen ammattiopisto sai uhkauksen – poliisi otti opiskelijan kiinni

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    5. 5

      Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

    6. Näytä lisää