Leo

Pääkirjoitus

Valikko

Kunnat menettävät puolet tehtävistään

Julkaistu:

Kun hallitus eilen kertoi sote-ratkaisunsa sisällöstä, hankkeen aikataulusta tuli tarkempaa tietoa kuin uuden sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän ominaisuuksista.
Monet asiat täsmentyvät vasta jatkovalmistelussa, jossa tähdätään siihen, että sosiaali- ja terveydenhuollon maakunnallistava sote-laki on voimassa vuoden 2019 alussa.

Kun peruspalveluministeri Juha Rehulalta (kesk) eilen kysyttiin, haittaako hallituksen viimeviikkoinen riita uudistuksen kehittelyä, hän kehotti innosta puhkuen katsomaan, näyttääkö hän innostuneelta.

Vastuuministerin innostus johtuu siitä, että keskusta sai soten siivellä läpi vanhan maakuntaitsehallintoa koskevan vaatimuksensa. Sosiaali- ja terveydenhuollosta tulee itsehallintoalueiden tärkein tehtävä. Myös valtion aluehallintoa siirretään itsehallintoalueille.

Itsehallintoalueille valitaan valtuustot vaaleilla, joista ensimmäiset pidetään viimeistään 2018. Paikallis- ja valtakunnanpoliitikkojen väliin syntyy maakuntapoliitikkojen sarja.

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS on suhteellista, sillä alueet eivät voi itsenäisesti päättää palveluiden järjestämisestä. Ne tekevät järjestämispäätösehdotuksen valtiolle. Sen jälkeen palvelut järjestetään valtioneuvoston päätöksen mukaisesti.

Ellei valtio ottaisi roolia ylikoordinaattorina, alueet puuhaisivat toisistaan tietämättä kaikenlaista, eikä järkeistämishyötyjä syntyisi. Tiukassa ne voivat olla nytkin.

Uudistusrytäkässä kuntien toimiala kaventuu, sillä sosiaali- ja terveyspalvelut – tyypillisesti noin puolet kunnan budjetista – otetaan kunnilta pois. Sote-uudistuksen oheistuotteena syntyy siis myös merkittävä kuntauudistus.

PALVELUNJÄRJESTÄJIEN määrän putoaminen paristasadasta 15:een auttaa poistamaan päällekkäisyyksiä. Moni kansalainen pelkää lähipalvelujen loittonemista järkeistyksen hinnaksi.

Koska uudistus on suuri, muutosvastarintakin on suurta. Nyt alkavassa keskustelussa moni lakkautusta pelkäävä aluesairaala korostaa toimintansa korvaamattomuutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Pääkirjoitus
    Edellinen: Postin riitapuolet törmäyskurssilla
    Seuraava: Sote tarvitsi taas pihtisynnytyksen
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. 6

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    7. 7

      Iivari, 3, lähetti mökiltä pullopostia – hellyttävä kirje löytyi kaksi vuotta myöhemmin viereisestä saaresta

    8. 8

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    9. 9

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    10. 10

      Yle: Missilegenda Marita Lindahl on kuollut – ystävä: ”Hän oli olemukseltaan aristokraattinen, mutta ihmisenä ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    7. 7

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    8. 8

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    9. 9

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    10. 10

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. Näytä lisää