Perttu

Pääkirjoitus

Missä paljon on, sieltä paljon menee

Julkaistu:

Hallitusneuvottelijat eivät vielä ole päässeet täsmentämään tekeillä olevia suuria säästöjä. Selvää kuitenkin on, että missä paljon rahaa on, sieltä joudutaan paljon ottamaan. Kuutta miljardia euroa ei muuten saada kokoon.
Se nostaa tikun nenään sosiaali- ja terveysministeriön, jonka hallinnonala on suurin rahankäyttäjä. Työlistalla on viime vaalikaudella karille ajanut sote-uudistus, joka järkevästi tehtynä johtanee selviin kustannussäästöihin.

Ne vaativat kuitenkin realisoituakseen aikaa, ja menonkevennykset ovat tarpeen jo ennen soten valmistumista. Se vie luupin alle monia etuuksia, joihin kajoamisesta voi seurata itku ja hampaidenkiristys.

SOTESTA TIEDETÄÄN hyvin, millaista siitä ei edellisen eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkintojen mukaan voida tehdä. Sen sijaan epäselvää toistaiseksi on, millainen siitä tehdään.

Julkisen talouden kuntoonpanoa yrittävä maa ei siedä pitkää epävarmuutta sosiaali- ja terveysuudistuksen kohtalosta. Uuden hallituksen on tehtävä siitä yksi kärkihankkeistaan, jonka valmistelu käynee päinsä myös parlamentaarisella pohjalla.

Parlamentaarista pohjaa voisi puoltaa uudistuksen pitkävaikutteisuus. Se tehdään vuosikymmenten tarpeisiin, kun taas hallituksia tulee ja menee.

Ei ole salaisuus, että keskusta ajaa sote-ratkaisuksi maakuntamallia. Se ei välttämättä ole kovin kaukana kuntayhtymämallista, sillä monet edellisessä harjoituksessa kartalle piirretyt kuntayhtymät olivat maakunnan näköisiä.

KESKUSTELUSSA on maakuntamallin varalta vilahdellut myös maakuntavero. Se on syytä päättäväisesti torjua, sillä muut verot eivät kuitenkaan laskisi maakuntaveron määrällä, ja Smolnan neuvottelijat ovat luvanneet olla korottamatta kokonaisveroastetta.

Valtiovarainministeriön talouspolitiikan koordinaattori Jukka Pekkarinen sanoo, että on liian iso urakka lähteä rakentamaan maakunnallista väliportaanhallintoa, koska silloin pitäisi miettiä mm. valtion aluehallinto ja koko verotus uusiksi (Helsingin Sanomat 13.5.).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Prinsessa Victoria kunnioitti 100-vuotiasta Suomea upealla eleellä – hienostuneessa asussa kiehtova yksityiskohta

    2. 2

      Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

    3. 3

      HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

    4. 4

      Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

    5. 5

      Alexander Stubb muistelee koko perhettä järkyttänyttä yötä: ”Kello 2.38 heräsin valtavaan kolinaan”

    6. 6

      Puukko heilui Tampereen Nekalassa – nainen pakeni ex-miestä kadulle: ”Lääkäri puheli, että oli milleistä kiinni”

    7. 7

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    8. 8

      Tämä bestmanin puhe tullaan muistamaan! Pornosivusto mukana juonessa, morsian repesi nauruun

    9. 9

      Älä kasvata hometta taloosi! Näin kaukana nurmikon ja kukkapenkin tulisi sijaita sokkelista

    10. 10

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    4. 4

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    5. 5

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    6. 6

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    7. 7

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    8. 8

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    9. 9

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    10. 10

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Prinsessa Victoria kunnioitti 100-vuotiasta Suomea upealla eleellä – hienostuneessa asussa kiehtova yksityiskohta

    2. 2

      Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

    3. 3

      HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

    4. 4

      Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

    5. 5

      Alexander Stubb muistelee koko perhettä järkyttänyttä yötä: ”Kello 2.38 heräsin valtavaan kolinaan”

    6. Näytä lisää