Aatu, Aatto

Pääkirjoitus

Valikko

Oppositio puhuu kumpaakin kieltä

Julkaistu:

Viimeisiä viikkoja puolustusministerinä toimiva Rkp:n puheenjohtaja Carl Haglund teki vahvan vaalikampanjan ja johdatti yli 21000 henkilökohtaisella äänellään puolueen kelpo tulokseen, mutta se ei tuonut pääsylippua hallitukseen.
Juha Sipilä (kesk) päätti Rkp:n osalta toisin, ja puolue joutuu nyt ottamaan lusikan kauniiseen käteen – ensimmäisen kerran 36 vuoteen.

Haglund sanoo puolueen kansanedustajien olevan oppositioon joutumisesta sekä pettyneitä että helpottuneita (Hufvudstadsbladet 9.5.).

Pettymys johtuu vallansiivun menettämisestä, kun taas huojennuksen tunne syntynee siitä, ettei puolue joudu perussuomalaisten kanssa samalle puolelle vallan kammarin ovea.

HAGLUND on ihmetellyt, miksi vaaleissa menestyneet puolueet eivät kelvanneet Sipilälle.

Enemmistöhallitusta ei voi kuitenkaan rakentaa pelkkien voittajien varaan, sillä keskustaa ja vihreitä lukuun ottamatta kaikki suomenkieliset puolueet menettivät paikkoja. Rkp puolestaan säilytti entisen paikkamääränsä.

Rkp:llä on nyt edessä oppivuodet, sillä puolueen nykykansanedustajat eivät muista, miten oppositiossa ollaan. Haglundilla, nyt 36, oli ikää vain kaksi kuukautta, kun Rkp nousi keväällä 1979 hallituspuolueeksi, jona se pysyi keskeytyksettä näihin päiviin saakka.

RKP:N VANHAT PARRAT on kaivettu julkisuuteen kertomaan, ettei elämä tähän lopu.

Rkp:n ex-puheenjohtaja Pär Stenbäck sanoo, ettei Svenskfinlandissa ole mitään syytä maansuruun. Nyt toimitaan muilla tavoin, kun ei voida toimia hallitusaseman kautta.

Hufvudstadsbladet piti pääkirjoituksessaan keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen hallituspohjaa suomenruotsalaisten kannalta pahimpana (Hbl 8.5.). Sen sijaan lehti uhrasi pari myönteistä sanaa Sdp:lle, joka onkin ollut johdonmukainen kaksikielisyyttä puolustaessaan.

Rkp ja demarit ovat edelleen samalla puolella, vaikka se ei enää ole vallan puoli. Maassa ei vuosikymmeniin ole ollut yhtä kaksikielistä oppositiota kuin 2015–19. Ei sen yli ole kielikysymyksissä ihan helppo kävellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    3. 3

      Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

    4. 4

      Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

    5. 5

      Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

    6. 6

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    7. 7

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    8. 8

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    9. 9

      72-vuotias nainen katosi Kajaanissa – havainnot pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen

    10. 10

      Lauri teki monta turhaa reissua aamuyöllä, mutta viimein onnistui – katso upea utuinen kuva!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    4. 4

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    8. 8

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    9. 9

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    10. 10

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    3. 3

      Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

    4. 4

      Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

    5. 5

      Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

    6. Näytä lisää