Aija, Aava

Pääkirjoitus

Valikko

Sofi Oksanen sai tutkijat vastaansa

Kirjailija Sofi Oksanen piti viikonvaiheessa Riiassa puheen, jossa hän katsoi niin sanotun suomettumisen juurtuneen syvälle Suomen henkiseen ja poliittiseen maaperään.
Suomettuminen luo Oksasen mielestä yhä todellisuutta, koska Suomessa ei ole tehty ”julkista ja kattavaa korjausliikettä” suomettuneen ajan puhetavoista. Ne kasvattivat Suomesta ”maan, jossa alitajunta on opetettu väistämään epäsopivia ilmaisuja Venäjän yhteydessä”.

Suomettunut Suomi oli Oksasen mielestä Neuvostoliiton menestystarina. Kuitenkin Suomi oli myös oma menestystarinansa, jos asiaa arvioidaan sillä perusteella, että maa säilytti kapeassa liikkumatilassa vapautensa.

YLILYÖNTEJÄ ja nöyristelyäkin varmasti oli, niin kuin sotahistorian tutkija Martti Turtola eilen Ilta-Sanomissa sanoi, mutta hän kysyi myös, mitä Suomi olisi voinut saavuttaa sanomalla ”suorat sanat ryssälle”.

Turtolaakin kriittisemmin Oksasen puhetta arvioi Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen. Hänen mielestään Oksasen käsitykset suomettumisesta ovat lapsellisia, ja ”hän heijastaa niihin omia aivokummituksiaan”. (IS 4.5.)

Oksanen on kirjoittanut virolaisten sodanjälkeisiä kohtaloita myötäeläviä kiitettyjä romaaneja, mutta se ei tee hänestä poliittista auktoriteettia. Hän avaa taiteilijan vaistolla joitakin psykohistoriallisia näköaloja, joista ei kuitenkaan ole kattavaksi historialliseksi selitykseksi.

VIHAVAINEN SOHAISEE arkaan paikkaan, kun hän nimeää suomalaiset sankarikansaksi ja sanoo virolaisten haluavan olla uhrikansa, ”mikä heille suotakoon”.

Suomi ei antanut Neuvostoliitolle periksi syksyn 1939 neuvotteluissa, mutta Viro antoi. Loppu on muutakin kuin psykohistoriaa.

Kun Oksanen vertaa virolaisten intoa käsitellä neuvostomiehityksen traumoja suomalaisten haluttomuuteen puhua suomettumisesta, hän rinnastaa asiat, joiden vertailukelpoisuus ei ole parasta luokkaa.

Suomi selvisi vähemmällä kuin Viro eikä siksi ole otettu kaikista Suomenlahden eteläpuolelta tyrkytettävistä Venäjän-poliittisista opetuksista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. 6

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    7. 7

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    8. 8

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    9. 9

      Soldiers of Odin marssi turvapaikanhakijoiden mielenosoitukseen Oulussa – poliisi kävi rauhoittelemassa

    10. 10

      Minka Kuustonen hehkui piukassa samettiasussa – huima halkio vilautti reittä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    8. 8

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. Näytä lisää