Minna, Vilma, Miina

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus: Britannia tekee lähtöä EU:sta

Julkaistu:

Britannian uhittelu muuta EU:ta vastaan on yltynyt siihen mittaan, että maan joutumista ulos unionista on alettu pitää täysin mahdollisena. Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) arvioi eron todennäköisyyden kivunneen yli 50 prosentin (Helsingin Sanomat 4.11.).
Britannian konservatiivipääministeri David Cameron poltti päreensä, kun hänen hallituksensa sai EU:lta 2,1 miljardin euron lisälaskun unionin budjetin kattamiseksi. Lasku perustui Britannian hyvään talouskehitykseen.

Cameron sanoi parlamentin alahuoneelle kasvot tulipunaisina, ettei hän aio maksaa laskua.

Kupeen kaivaminen muina miehinä voisikin olla poliittinen itsemurha Cameronille, joka joutuu toimimaan puolueensa EU-vastaisen oikeiston ja Nigel Faragen johtaman Britannian itsenäisyyspuolueen Ukipin puristuksissa.

Cameron saattaa pelätä jopa palatsikaappausta. Britanniassa muistetaan hyvin, ettei ”rautarouva” Margaret Thatcher kaatunut 1990 yleisissä vaaleissa, vaan omassa hallituksessaan muhineen kapinan vuoksi.

Cameron yritti ensin luovia EU-lojalistien ja EU-eroa vaativien änkyröiden välissä, mutta alkoi sitten myötäillä puolueensa oikeaa laitaa ja Ukipia. Tämä liike kavensi hänen sisäpoliittista pelivaraansa.

Cameron on luvannut briteille EU-kansanäänestyksen, jos konservatiivit voittavat ensi toukokuun vaalit. Hän yrittää tuoda äänestettäväksi uuden jäsenyyssopimuksen, jollaisesta muut jäsenmaat eivät kuitenkaan halua neuvotella.

Tuomiojan mielestä brittien mahdollinen lähtö olisi ”ikävä katastrofi”, mutta se ei tarkoita sitä, että he voisivat saada mitä tahansa myönnytyksiä.

”Joskus heille voi tulla yllätyksenä, että emme ole automaattisesti aina samaa mieltä heidän kanssaan”, Tuomioja sanoo ”meillä” EU:n pohjoisia jäsenmaita tarkoittaen (HS 4.11.).

Jos Britannia huiskuttaa hyvästit, sekä se että manner-Eurooppa häviävät pesäerossa. Kysymys on siitä, kumpi menettää enemmän.

Cameronin tuskaillessa 2,1 miljardin euron laskun kanssa Britannian työnantajaliitto laskee EU-jäsenyyden vilkastuttaman kaupan ja muiden etujen hyödyttävän maata vähintään 75 miljardin euron arvosta vuodessa (Demokraatti 3.11.).

Tullirajalle tulisi kova hinta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Aamuöinen pelastustehtävä Saaristomerellä – henkilö putosi matkustajalaivasta mereen

    5. 5

      Moottoripyöräilijä ja kyydissä ollut paiskautuivat tiehen – autoilijat reagoivat esimerkillisesti

    6. 6

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    7. 7

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    8. 8

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    9. 9

      Kommentti: Stanley Cupin finaaleissa tehdään suomalaista kiekkohistoriaa

    10. 10

      Temptation Islandilla varatun Pauliinan hurmannut Arttu paljastaa: näin suhde alkoi – ”Harrastettiin juuri sitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    9. 9

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    10. 10

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Aamuöinen pelastustehtävä Saaristomerellä – henkilö putosi matkustajalaivasta mereen

    5. 5

      Moottoripyöräilijä ja kyydissä ollut paiskautuivat tiehen – autoilijat reagoivat esimerkillisesti

    6. Näytä lisää