Armas

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus: Eipäs kehaista olutvalikoimaa!

Peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd) tavoittelema alkoholilain kokonaisuudistus on lykkääntynyt epämääräiseen tulevaisuuteen, mutta lain paria pykälää muuttamalla on rajoitettu alkoholimainontaa ensi vuoden alusta.
Väkevien alkoholijuomien mainonta on ollut kiellettyä tähänkin saakka, mutta vuodenvaihteessa tulee rajoituksia myös mietojen juomien mainontaan. Se kielletään yleisillä paikoilla, poikkeuksena jotkin yleisötilaisuudet.

Mietojen alkoholijuomien televisiomainonta on ensi vuonna sallittua vasta kello 22:n jälkeen, kun nykyinen aikaraja on kello 21.

Viranomaiset kaiketi kuvittelevat nuorten vetäytyvän yöpuulle ennen iltakymmentä. Sosiaali- ja terveysministeriö on nimittäin ilmoittanut lainmuutoksen tarkoitukseksi vähentää lasten ja nuorten altistumista alkoholimainonnalle.

Valviran on määrä marraskuussa ohjeistaa laintulkintaa. Paljon pelivaraa on sen tarkentamisessa, mitä lainsäätäjä on tarkoittanut mainontakiellon ulottamisella sosiaaliseen mediaan.

Kaupallinen toimija ei lainmuutoksen jälkeen saa hyödyntää kuluttajien tuottamaa sisältöä alkoholimainonnassaan. Keskustelussa on pelätty, ettei kukaan saa ensi vuonna esimerkiksi kehaista tarjolla olevaa olutvalikoimaa ravintolan Facebook-sivulla.

Valviralla on mahdollisuus päätyä sellaisiin näperteleviin ja elämälle vieraisiin tulkintoihin, joille nauravat naurismaan aidatkin. Lapsi voi mennä pesuveden mukana.

Valviran lakimies Kristiina Meriläinen sanoi Ilta-Sanomien verkkosivuilla, että tulkintakäytännön puuttumisen vuoksi on toistaiseksi liian aikaista sanoa, ”kuinka paljon ja millä tavoin” uudet säännökset vaikeuttavat alkoholimainontaa sosiaalisessa mediassa.

Viranomaisten liikuttava huoli nuorison ”altistumisesta” mainonnalle olisi ymmärrettävä, jos alkoholiolot yhä kehittyisivät huonoon suuntaan.

Henkeä kohti laskettu kulutushuippu on Suomessa kuitenkin takanapäin, eikä yletön örvellys ole enää muotia nuorten keskuudessa.

Kehitys on ollut varovaisen myönteistä siitä huolimatta, että alkoholimainonta on ollut piirun verran vapaampaa kuin ensi vuonna. Mainonnalle on altistuttu, mutta mainostettujen liemien kiroille entistä vähemmän.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    4. 4

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    5. 5

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    6. 6

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    7. 7

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    8. 8

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    9. 9

      Miksi vatsa turpoaa? Sisätautilääkäri kertoo, milloin vatsakipuisen pitää mennä lääkäriin

    10. 10

      Neljää ulkomaalaistaustaista miestä epäillään taposta Tampereella – poliisi: ”Ei asuntoon ole vahingossa menty”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. 6

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    7. 7

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    8. 8

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    9. 9

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    10. 10

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    4. 4

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    5. 5

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    6. Näytä lisää