Atso

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Erdoganin valinta eristää Turkkia

Julkaistu:

Turkin pääministerinä vuodesta 2003 toimineen Recep Tayyip Erdoganin valinta valtiollisten tiedotusvälineiden tuella maan seuraavaksi presidentiksi ei ollut yllätys, mutta sitäkin suurempi huolen aihe demokraattisiin arvoihin nojaavalle EU:lle ja Nato-maille. Erdoganin valinta vain vahvistaa jo pidempään jatkunutta kehitystä, jossa EU:lle ja läntiselle yhteisölle vieraat arvot korostuvat.
Erdogan voitti vaalit yli 52 prosentin ääniosuudella hänen tärkeimmän haastajansa saadessa äänistä vajaat 39 prosenttia. Voiton taustalla on Turkin vahva talouskehitys Erdoganin ja hänen edustamansa, islamiin nojaavan AKP-puolueen valtakaudella.

Henkeä kohti lasketun bruttokansantuotteen kolminkertaistuminen ja Turkin nousu maailman 15. suurimmaksi taloudeksi on kasvattanut Erdoganin kansansuosioita ja turkkilaisyritysten menestystarinoita on esitelty Erdoganin ansioksi pohjoiskorealaiseen malliin.

Turkin talouden saavutuksia useammin kansainvälisessä lehdistössä ovat kuitenkin viime vuosina nousseet esiin Erdoganin politiikan itsevaltaisia pyrkimyksiä ja Turkin yhteiskunnallisen elämän islamilaistamista korostavat piirteet.

Sananvapauden rajoituspyrkimykset kieltämällä kansalaisilta joksikin aikaa Twitter- ja YouTube-palveluiden käyttö, poliittisten vastustajien mielenosoitusten väkivaltainen tukahduttaminen, naisten tasa-arvoisen aseman kieltäminen ja korruptioskandaalit ovat jatkuvasti etäännyttäneet Turkkia läntisestä arvoyhteisöstä.

Erdoganin ja AKP:n politiikan seurauksena Turkin neuvottelut EU:n jäsenyydestä voidaan nykyisellä menolla unohtaa vuosikausiksi.
Natoon kuuluvalla Turkilla on korostetun tärkeä geopoliittinen asema EU:n ja levottoman Lähi-idän rajalla, mutta Turkki on viime vuosina paljolti menettänyt asemaansa Naton ja islamilaisen maailman välittäjänä Erdoganin diplomaattisen kyvyttömyyden takia.

Turkin presidentillä on ollut perinteisesti pitkälti seremoniaalinen asema, mutta Erdoganin valinnan myötä islamiin nojaavalla AKP:llä on pyrkimys laajentaa presidentin valtaa. Erdoganin uskotaan pyrkivän modernin Turkin perustajan Kemal Atatürkin historialliseen asemaan, mutta Atatürk oli aikansa uudistaja, Erdogan ei.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    4. 4

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. 6

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    7. 7

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    8. 8

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    9. 9

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    10. 10

      Video veneen perässä raahatusta haista herättää raivoa – ”Pahinta mitä olen nähnyt vuosiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    3. 3

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    4. 4

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    5. 5

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    6. 6

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    10. 10

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    4. 4

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. Näytä lisää