Kaapo, Gabriel

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus: Superkarttuma superleikkuriin?

Ylen teettämä tuore mielipidekysely antaa viitteitä siitä, ettei eläkejärjestelmän uusimisen yhdeksi osatekijäksi suunniteltu eläkeiän korotus enää törmää ankaraan kansalaisvastarintaan.
Tulokset ovat luultavasti mieluisaa luettavaa eläkeneuvottelijoille, jotka kokoontuvat kahden viikon päästä jatkamaan keskikesän keskeyttämää työtään. Ehdotuksen uudeksi työeläkejärjestelmäksi on määrä valmistua syksyllä.

Kun Taloustutkimus kysyi sopivinta ikää jäädä eläkkeelle, yleisin vastaus oli 65 vuotta. Hajonta oli kuitenkin suurta.

Odotusten mukaista on, että fyysisesti raskasta ja yksitoikkoista työtä tekevät arvioivat sopivan eläkeiän alemmaksi kuin muut.

Vastaavasti ylemmät toimihenkilöt ja asiantuntijatehtävissä toimivat ovat muita valmiimpia joustamaan eläkeiässä ylöspäin – varmaankin omien työolojensa siedettävyyden vuoksi.

Työelämässä 63 ikävuoden jälkeen jatkavia on suosinut vuoden 2005 uudistukseen tullut superkarttuma, joka on korottanut tulevaa eläkettä 4,5 prosentilla eläkkeen pohjana olevasta palkasta. Karttumaprosentti on alle 53-vuotiailla 1,5 ja 53–63-vuotiailla 1,9.

Superkarttuma joutunee tulevassa uudistuksessa leikkuriin, koska sen katsotaan palvelleen yksipuolisesti niitä, jotka työnsä leppoisuuden vuoksi pystyvät jatkamaan työssä pitkään. Siitä luopuminen olisi muiden kädenojennus SAK:lle.

Aamulehti kirjoitti eilen superkarttuman jättävän liian suuren osan palkansaajista ulkopuolelleen. Kannustimet pitäisi lehden mielestä ”rakentaa niin, että ne pidentävät työuria sen kaikissa vaiheissa, myös alussa ja keskellä”.

Asiasta on helppo olla samaa mieltä, mutta yksi alkua koskeva lisähuomautus on paikallaan. Aikoinaan nuorena aloittaneet tekivät työuransa alkupään eläkkeenkertymismielessä ilmaiseksi, koska yhteiskunta piti ennen vuotta 2005 oikeana, ettei vanhuuseläkettä kerry ennen 23 vuoden ikää.

Moni vaille pitkää koulutusta jäänyt oli 23-vuotiaana tehnyt jo vuosikaudet palkkatyötä. Ensin ei kertynyt lainkaan eläkettä, eikä superkarttumaikään jaksamisesta kuluttavassa työssä ole puhettakaan.

Tässä ryhmässä ovat ne neuvottelijoidenkin ”työn sankareiksi” nimittämät, joita on järjestelmäuudistuksessa kohdeltava kunnioittavasti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    2. 2

      Saara Aalto pokkasi palkinnon antavassa kaula-aukossa ja nahkahousuissa – herkistyi saamastaan hyväksynnästä

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Roope Salmista ei kutsuttu Jussi-gaalaan: ”Tuukka Temonen osti mulle kutsun”

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. 6

      Valvira varoittaa lääkäreitä valepotilaista – ”Vakava vaara”

    7. 7

      Poliisi löysi alastoman vainajan lattialta Keravalla – epäillyn vangitsemis­oikeudenkäynnissä erikoinen episodi

    8. 8

      Metalliverstas roihuaa Porvoossa – palomiehet purkavat kattoa

    9. 9

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    10. 10

      Reuters: Venäjä siirsi tankkeja aivan Ukrainan rajan tuntumaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    5. 5

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    6. 6

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    7. 7

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    8. 8

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    9. 9

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    10. 10

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    2. 2

      Saara Aalto pokkasi palkinnon antavassa kaula-aukossa ja nahkahousuissa – herkistyi saamastaan hyväksynnästä

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Roope Salmista ei kutsuttu Jussi-gaalaan: ”Tuukka Temonen osti mulle kutsun”

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. Näytä lisää