Hemmo, Hemminki

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus: Aseellinen selvitys kansan tahdosta

Itä-Ukrainan Venäjä-mieliset separatistit järjestivät toissa päivänä kansanäänestyksen ”Donetskin kansantasavallan” riippumattomuudesta, vaikka Venäjän presidentti Vladimir Putin oli viime viikolla toivonut sen lykkäämistä.
Kansanäänestyksen lopputulos oli arvattavissa, sillä postneuvostolaisessa todellisuudessa vaalit voittaa se, joka niitä valvoo. Tätä ”kansan tahdonilmausta” valvoivat itse itsensä valtuuttaneet pyssymiehet.

Moitteettomissa vaaleissa eri mielipidesuuntien edustajat varmistavat vaalilautakunnissa, ettei mikään suunta saa haamuääniä. Ukrainan itäisten maakuntien demokratiailveilyssä yhtenäisen Ukrainan kannattajilla ei oman turvallisuutensa takia ollut mahdollisuutta tuoda mielipidettään kuuluviin.

Äänestyksen järjestäminen vastoin lykkäämispyyntöä antaa Venäjälle mahdollisuuden väittää, ettei sillä ole käskyvaltaa separatisteihin.

Kuitenkin Venäjä ilmoitti eilen kunnioittavansa itäukrainalaisten ilmaisemaa tahtoa. Kreml lisäsi tekopyhästi luottavansa siihen, että tulos pannaan toimeen neuvottelemalla eikä väkivalloin.

Aseistetut separatistit panivat kuitenkin tuloksen neuvottelematta toimeen alkamalla saman tien rakentaa hallintoelimiä ”Donetskin kansantasavallalle”. Näillä elimillä on tarkoitus syrjäyttää Kiovalle tilivelvollinen laillinen aluehallinto, joka oli jo aikaisemmin menettänyt otettaan.

Kansalaisille osoitetussa kysymyksessä ei täsmennetty ”valtiollisen riippumattomuuden” (ven. gosudarstvennaja samostojatelnost) merkitystä.

Moni saattoi kuvitella, että ”kansantasavalta” olisi itsenäisenä elinkelpoinen. Toiset saattoivat kuvitella, että riippumattomuus tarkoittaa Venäjään yhdistymistä.

Hyväksymällä armollisesti pyssymiesten valvoman tahdonilmaisun Venäjä hankki itselleen lisäpelimerkin, jolle voi tulla käyttöä myöhemmin tässä keinotodellisuuksia tuottavassa kriisissä.

Ainakin se palvelee Venäjän pyrkimystä estää Ukrainan presidentinvaalit, jotka pitäisi pitää 25. toukokuuta. Niiden lykkääntyminen varmistaisi tilanteen jatkumisen sekavana. Venäjä katsoo etujensa vaativan heikkoa ja Venäjälle pysyvässä velassa olevaa Ukrainaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Koituiko pellolle päätynyt juomatölkki Lempi-lehmän kohtaloksi? ”Todella tuskallinen ja julma kuolema”

    4. 4

      Kuvat: Yksivuotias Oscar hurmasi Ruotsin kultajuhlissa – suloisella pikkuprinssillä ja MM-pokaalilla ei juuri kokoeroa

    5. 5

      90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

    6. 6

      Jennifer Lawrence toikkaroi vahvassa juhlatumussa – konttasi strippibaarin lavalla ja riisui paitansa: ”Minulla oli hauskaa”

    7. 7

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Koiviston hautajaisissa esiintyy joukko kotimaisia huippuartisteja – siunaustilaisuus alkaa Surusoitolla

    10. 10

      Saara Aallon viehkeä yllätys Ahtisaarelle – lauloi kuin Marilyn: ”Paljon onnea, herra presidentti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    3. 3

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    4. 4

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    5. 5

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    6. 6

      Iso kyy luikerteli tupaan ja keskeytti Janin elokuvaillan: ”Kuvittelin sihinän tulevan televisiosta”

    7. 7

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    8. 8

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    9. 9

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    10. 10

      Hbl: Helsinkiläismies kuoli, mutta kukaan ei kertonut asiasta omaisille – selitys sai pojan tolaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Koituiko pellolle päätynyt juomatölkki Lempi-lehmän kohtaloksi? ”Todella tuskallinen ja julma kuolema”

    4. 4

      Kuvat: Yksivuotias Oscar hurmasi Ruotsin kultajuhlissa – suloisella pikkuprinssillä ja MM-pokaalilla ei juuri kokoeroa

    5. 5

      90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

    6. Näytä lisää