Leevi

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Arkipyhien siirto ei onnistu helpolla

Julkaistu:

Kirkkohallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat selvittäneet työllisyys- ja kasvusopimuksen velvoitteen pohjalta helatorstain ja loppiaisen siirtoa kiinteästi lauantaipäiville. Arkipyhien siirto ei ole läpihuutojuttu, sillä sekä kirkko että palkansaajajärjestöt eivät ole innostuneet hankkeesta.
EK:n johtava asiantuntijan Jyrki Hollmén totesi perjantaina IS:n haastattelussa siirroksilla haettavan enemmän yhtenäisiä työviikkoja, kansantalouden volyymin kasvattamista ja säästöjä.

EK:n laskelmien mukaan loppiaisen ja helatorstain yhteenlaskettu vuosikustannus on 770 miljoonaa euroa vuodessa.

SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila kuitenkin huomauttaa IS:n haastattelussa, että EK:n laskelmissa ei huomioida lainkaan sitä, että juhlapyhinä ihmiset kuluttavat rahaa palveluihin, mikä tuo talouteen ylimääräistä kulutuskysyntää.

Arkipyhien siirtoa tutkittaessa on syytä muistaa, että vuosina 1973-1991 loppiaista vietettiin aina lauantaina. Tuosta käytännöstä on kuitenkin luovuttu. Työmarkkinajärjestöjen välillä voidaan sopia kaikesta, mutta kaikella on myös hintansa.

STTK:n ja ammattiliitto Pron edustajiston puheenjohtaja Jorma Malinen huomautti Turun Sanomien haastattelussa (TS 24.4.), etteivät liitot sellaisenaan kannata arkipyhien siirtoa.

- Se on neuvottelukysymys, joka saattaa olla sovittavissa rahalla, Malinen totesi.

Arkipyhien siirto ei kuitenkaan ole vain työmarkkinajärjestöjen välinen asia, vaan siirto on korkeammassa kädessä.

Kirkollisten arkipyhien sijoittumien on määritelty kirkkolaissa, jolloin siirto edellyttää kirkolliskokouksen päätöstä ja eduskunnan vahvistusta.
Kirkon piirissä taloudellisia syitä arkipyhien siirrolle ei pidetä riittävänä perusteena.

- Jos asiaa ajatellaan pelkästään talouden kannalta, niin vapaapäivien pitämisenhän voi lopettaa kokonaan, kirkkoneuvos Pekka Huokuna huomauttaa IS:n haastattelussa.

Arkipyhien siirto on kansantaloudellisesti lillukanvarsikysymys verrattuna esimerkiksi työurien pidentämiseen. Työmarkkinajärjestöjen on syytä keskittyä asioihin, jotka ovat niiden päätettävissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    3. 3

      Poliisi ampui neljä epäiltyä estääkseen terrori-iskun Espanjassa – yksi haavoittui

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

    6. 6

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    7. 7

      Brad Pitt ja Angelina Jolie haastetiin oikeuteen Ranskassa – jättivät miljoonalaskun maksamatta

    8. 8

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    9. 9

      Ihmisjahti jatkuu Espanjassa, suomalaiset Timo ja Yana jumissa Barcelonan kehätiellä – ”Poliisit tarkastavat linja-autoja”

    10. 10

      Elviksen ex-kihlattu muistelee: löysi rockin kuninkaan tuupertuneena lattialta – tällaiset olivat hänen viimeiset hetkensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    3. 3

      Poliisi ampui neljä epäiltyä estääkseen terrori-iskun Espanjassa – yksi haavoittui

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

    6. Näytä lisää