Miia, Mira, Mirva

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus: Kokoomus vastustaa nyt vastuukuntia

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) järjestämisestä on parhaillaan lausuntokierroksella kunnissa, mutta se ei ole estänyt kokoomusta laatimasta vaihtoehtoista mallia.
Puolueessa on elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) johdolla työstetty mallia, jolla päästäisiin eroon perustuslaillisesti kiistanalaisina pidetyistä vastuukunnista.

Kokoomuksen myöhäistä herätystä voidaan selittää kahdella tapaa. Puolueella on joko 1) riittävä varmuus lausuntokierroksella olevan lakiluonnoksen perustuslainvastaisuudesta tai 2) sitä on Sdp:n hädän tuntevana vain huvittanut sekoittaa demariministerin johdolla valmisteltavaa hanketta.

Sote kuuluu peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd) tontille. Huovinen sanoo ”kaiken tämän hässäkän keskellä” odottavansa sote-laista rauhassa kuntien lausuntoja (Aamulehti 8.3.). Kokoomus saa hänen puolestaan puuhailla mitä puuhailee.

Kokoomuksen irtiotto voidaan tulkita näpäytykseksi myös puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Petteri Orpolle. Hänen johtamansa poliitikkoryhmä nimittäin muotoili ne perusteet, joille lausuntokierroksella oleva laki rakennettiin.

Ilmeisesti Orpo arvasi, että asia tulkitaan näin, koska hän sanoi perjantaina tiedotteessaan, ettei puolue ole vetäytymässä mistään, vaan on ”täysin sitoutunut ratkaisun löytymiseen”.

Vapaavuoren mallissa erikoissairaanhoito olisi aidosti kaksiportainen: toimijoita olisivat vain kunnat ja niiden yläpuolella viisi yliopistosairaaloiden erityisvastuualuetta. Vastuukunnat palveluiden järjestäjinä putoaisivat pois.

Vastuukuntien poisto risoo keskikokoisista kaupungeista tulevia ministereitä, jotka ovat myyneet sote-uudistusta kotikaupungilleen sille luvassa olevalla vastuukunnan asemalla.
 
Tällaisia kaupunkeja ovat esimerkiksi Krista Kiurun (sd) Pori, Jutta Urpilaisen (sd) Kokkola ja Susanna Huovisen ja Henna Virkkusen (kok) Jyväskylä.

Vapaavuori sanoo, että on löydettävä perustuslain mukainen malli. Vapaavuori on lakimies, ja kokoomuksesta on kerrottu Helsingin Sanomille, että koulutuspohjan rinnalla ei haittaa, vaikka Vapaavuorella ”ei ole hajuakaan sotesta” (HS 8.3.).

Hassua asiassa on, että Vapaavuoren & kumppanien malli on melko lähellä monien asiantuntijoiden sote-näkemyksiä, jotka hallitus on tähän saakka tunkenut roskakoriin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    4. 4

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    5. 5

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    6. 6

      Useita ulosajoja yöllä Etelä-Savossa – vappuaatoksi luvassa surkea ajosää

    7. 7

      Trump juhli 100 päiväänsä kaukana Washingtonin illallisista – rankkaa irvailua ”toisiaan lohduttaville” vieraille

    8. 8

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    9. 9

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    10. 10

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    7. 7

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    8. 8

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    9. 9

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    10. 10

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    4. 4

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    5. 5

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    6. Näytä lisää