Aulis

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Antti Rinne yrittää syrjäyttää Urpilaisen

Julkaistu:

Puheenjohtajan vaali kuuluu kaikkien puoluekokouksien ohjelmaan. Todellisen, vähintään kahden ehdokkaan välillä käytävän vaalin kynnys on kuitenkin korkea, jos istuva puheenjohtaja on ilmoittanut olevansa käytettävissä.
Demarien toukokuun puoluekokouksessa tämä kynnys ylitetään, sillä ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne yrittää syrjäyttää valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen Sdp:n johdosta.

Rinne itse ei sano vielä asiasta juuta eikä jaata, mutta Helsingin Sanomat tulkitsi eilen lähteidensä pohjalta ehdokkuuden varmaksi. Rinne on luvannut kertoa ratkaisunsa helmikuussa.

Kun vaalissa ovat vastakkain istuva puheenjohtaja ja sellaiseksi pyrkivä, asetelmaa on politiikan raportoinnissa totuttu kuvaaman ”puheenjohtajan haastamiseksi”. Sananvalinta tuntuu kuvaavan käsitystä, että vanha puheenjohtaja olisi jotenkin oikeutetumpi jatkamaan tehtävässä kuin tulokas nousemaan siihen.

Kuitenkin kaikki ehdokkaat ovat teknisesti samalla viivalla. Ehdokkaiden menestymismahdollisuus on sitten toinen asia.

Ykkösdemaria ei vuosikymmeniin ole vaihdettu siksi, että istuva puheenjohtaja olisi hävinnyt vaalin. Vaihdoksen syynä on ollut vanhan puheenjohtajan luopuminen leikistä.

Kalevi Sorsan pitkällä puheenjohtajakaudella (1975–87) haastajia ei ilmaantunut kertaakaan. Liekö Sorsan tunnettu herkkänahkaisuus ollut syynä siihen, että johtajanvaihdoksen tavoittelu alettiin Sdp:ssä samastaa pyhäinhäväistykseen?

Sorsa loukkaantui, kun vanha veijari Arvo Salo yhden puoluekokouksen alla kirjoitti, että annetaan Sorsan jatkaa puheenjohtajana, mutta vaihdetaan sille veri.

Johtajan varjelemisesta henkilövaalilta vapauduttiin vasta Paavo Lipposen kauden (1993–2005) loppupuolella, kun Erkki Tuomioja yritti kalifiksi kalifin paikalle – vaalin Lipposelle häviten.

Kaksisia menestymismahdollisuuksia ei povata myöskään Rinteelle, vaikka hänellä on paljon tukijoita puolueen ammattiyhdistyssiivessä. Sdp:n sekava tila ja vaikea kannatuskriisi tekevät kuitenkin vaalista luonnollisen asian.

Sdp:tä vuodesta 2008 johtanut Urpilainen on kahdesti saanut jatkokauden yksimielisesti. Nyt tilanne muuttuu. Toiveikkaimmat uskovat johtajataistelun voivan virkistää puoluetta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    3. 3

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    4. 4

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    6. 6

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    7. 7

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    8. 8

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    9. 9

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    10. 10

      Ajo-oikeudeton autoilija törmäsi 10-vuotiaaseen lapseen suojatiellä Oulussa – pakeni paikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    4. 4

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    5. 5

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Huippumalli Elle Macpherson, 53, lumoaa bikineissä – tätä vartaloa ei turhaan kutsuta maailman upeimmaksi!

    10. 10

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    3. 3

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    4. 4

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    6. Näytä lisää