Manu, Manne, Immo

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus: Merkelillä edessä vaikeat neuvottelut

Liittokansleri Angela Merkelin johtama kristillisdemokraattinen unioni CDU ja sen baijerilainen sisarpuolue kristillissosiaalinen unioni CSU ylsivät sunnuntain liittopäivävaaleissa 41,5 prosentin ääniosuudella 311 liittopäiväpaikkaan eli vain viiden edustajan päähän ehdottomasta enemmistöstä. Historialliseen voittoon liittyy kuitenkin kirpeä sivujuonne, sillä nykyisen hallitusrintaman tie päättyy vapaiden demokraattien FDP:n jäätyä alle viiden prosentin äänikynnyksen.

Kristillisdemokraattien vaalimenestys on ennen muuta Merkelin henkilökohtainen voitto, siinä määrin vahvasti Saksan hallituksen politiikka eurokriisin ratkaisemiseksi on henkilöitynyt häneen.

Äänestäjät osoittivat haluavansa Merkelin tarjoamaan vakautta ja kurinalaista politiikkaa.

Muista euromaista poiketen vuodesta 2010 lähtien vellonut eurokriisi ei ole johtanut Saksassa äärioikeiston tai eurokriittisten populistipuolueiden nousuun, vaan eniten suosiotaan kasvatti euron pelastusponnistelujen johtajaksi noussut Merkel.

Eurokriisin jatkohoidon edellyttämät päätökset Etelä-Euroopan ylivelkaantuneiden euromaiden lisäavusta tai velkajärjestelyistä saattavat nyt jäädä taka-alalle odottamaan Saksan hallitusneuvottelujen tuloksia.

Todennäköisimpänä hallitusratkaisuna pidetään paluuta Saksaa vuosina 2005-2009 hallinneeseen CDU/CSU:n ja SPD:n muodostamaan suureen koalitioon.

Lähtökohdat CDU:n ja sosiaalidemokraattien neuvotteluille ovat kuitenkin vaikeammat kuin vuonna 2005, sillä edellinen suuren koalition kausi oli myrkkyä SPD:n kannatukselle.

Tämä seurauksena SPD on siirtänyt politiikkansa painotusta selvästi vasemmalle, joten Merkelillä on nyt kurottavanaan kiinni suurempi poliittinen juopa kuin vuonna 2005.

Merkelin ja sosiaalidemokraattien on helpompi päästä yhteisymmärrykseen europolitiikasta kuin esimerkiksi SPD:n vaatimasta minimipalkkalaista ja hyvätuloisten verotuksen kiristämisestä.

Ensimmäiset jouluvalot saattavat tuikkia ennen kuin uusi suuri koalitio on kasassa. 
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Vesijärvi: Pilkkijät lähtivät kahville, palatessa järvessä polski pelastuslaitoksen sukeltaja

    4. 4

      Nämä kaikki julkkikset ovat ehdokkaana kuntavaaleissa – mukana Salkkarit-tähti, takavuosien laulaja ja urheilijamestari

    5. 5

      Kommentti: Miksi vauhti ei riitä, Kimi Räikkönen?

    6. 6

      Muumimaailman viereinen etsintä: Helikopterin löytämästä railosta nostettu kalastaja on kriittisessä tilassa

    7. 7

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    8. 8

      Jopa yli miljoona suomalaista kärsii ikävästä vaivasta – monet eivät edes tahdo saada apua oireisiinsa

    9. 9

      Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

    10. 10

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    6. 6

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    7. 7

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    8. 8

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Vesijärvi: Pilkkijät lähtivät kahville, palatessa järvessä polski pelastuslaitoksen sukeltaja

    4. 4

      Nämä kaikki julkkikset ovat ehdokkaana kuntavaaleissa – mukana Salkkarit-tähti, takavuosien laulaja ja urheilijamestari

    5. 5

      Kommentti: Miksi vauhti ei riitä, Kimi Räikkönen?

    6. Näytä lisää