Verneri

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Julkaistu:

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) ilmoitti tiistaina ministeriönsä sisäisen budjettiriihen yhteydessä haluavansa aikaistaa työllisyyttä ja tuottavuutta sekä työuria pidentäviä rakenneuudistuksia siten, että konkreettiset päätökset uudistuksista tehdään tämän vuoden aikana.
Urpilainen on antanut VM:n virkamiehille tehtäväksi laatia yhdessä muiden ministeriöiden kanssa suunnitelmat uusista rakenneuudistuksista käsiteltäväksi elokuun lopun budjettiriihessä.

- Suomen talouden tilanne on vaikeampi ja vakavampi kuin moni ehkä arveli, Urpilainen perusteli rakenneuudistusten nopeuttamista muistuttaen samalla, että Suomen bruttokansantuote on tipahtanut vuoden 2006 tasolle.

Urpilaisen perustelu ontuu ja kielii ennen muuta huolestuttavan heikosta tilannetietoisuudesta.

Suomen bruttokansantuote ei suinkaan ole romahtanut muutaman kesäkuukauden aikana, vaan hälyttävä kehitys on ollut nähtävissä jo Jyrki Kataisen (kok) hallituksen ensimetreiltä lähtien. Hallitus ei kuitenkaan ole päättämättömyydessään reagoinut omien virkamiestensä varoituksiin. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

- Nostetaan työllisyysastetta, pidennetään työuria sekä alkupäästä että työuran keskivaiheesta ja ylipäätään parannetaan tuottavuutta, Urpilainen kuvasi kysymyksiä herättävän suppeasti kaavailemiaan uudistuksia. Tarkentamaton viittaus työurien pidentämiseen keskivaiheilta herättää pahaenteisiä aavistuksia perhe- ja koulutusvapaiden sekä lomien leikkauksista.

Työurien pidentäminen kestävyysvajeen korjaamiseksi on yleisesti tunnustettu välttämättömyys, mutta Urpilainen ei nytkään puuttunut puolueensa pyhään lehmään: eläkeiän korotukseen.

Hallitus on jo tehnyt päätöksen, että eläkeuudistus astuu voimaan vuonna 2017, jolloin Sdp:n kohtalokas vaalilupaus ei enää sido demarien käsiä. Työmarkkinajärjestöjen neuvottelut eläkeuudistuksesta käynnistyvät syksyn aikana.

Työurien pidennyksen lisäksi tarvitaan myös rakenteellisia uudistuksia, joilla turvataan maamme kilpailukyky ja uusien, verokertymää kartuttavien työpaikkojen synty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen lehtipuut vaarassa: Erittäin vaarallinen vieraslaji salamatkusti Suomeen Kiinasta katukivien mukana

    2. 2

      Ruissalon vainajat ovat iäkäs pariskunta – miestä epäillään vaimonsa ampumisesta

    3. 3

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      17-vuotias tyttö jäi suojatiellä citymaasturin alle – kuljettaja livisti paikalta

    6. 6

      Kuvat: Kim Jong-unin eteen laskettiin sotahuoneessa Tyynenmeren kartta – vihjataanko siinä tarkoituksella Pohjois-Korean suunnitelmasta?

    7. 7

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Hengitysoireita maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – Poliisi: Kyse ehkä ruokapalosta

    10. 10

      Pettämiskohuaan kulttuurierolla selittänyt Usain Bolt juhli villisti mielitiettynsä kanssa – rakas on näyttävä jamaikalaiskaunotar

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    6. 6

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    7. 7

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    8. 8

      Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

    9. 9

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    10. 10

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen lehtipuut vaarassa: Erittäin vaarallinen vieraslaji salamatkusti Suomeen Kiinasta katukivien mukana

    2. 2

      Ruissalon vainajat ovat iäkäs pariskunta – miestä epäillään vaimonsa ampumisesta

    3. 3

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      17-vuotias tyttö jäi suojatiellä citymaasturin alle – kuljettaja livisti paikalta

    6. Näytä lisää