Usko

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus: USA:lla mikrofoneja väärissä paikoissa

Passittomaksi tehty amerikkalainen entinen tiedusteluvirkailija Edward Snowden kököttää lentokenttätiloissa Moskovassa odottamassa pääsyä jonnekin. Samaan aikaan maailma sulattelee hänen urkintapaljastuksiaan, joita Yhdysvallat ei ole kiistänyt.
Poliittista ruutia on Snowdenin uusimmissa paljastuksissa, joiden mukaan Yhdysvallat on vakoillut EU:n toimitiloja ja monia liittolaismaitaan. Euroopassa on todettu, ettei piilotetuilla mikrofoneilla tehtävä tiedonhankinta ole paras tapa pohjustaa pian alkavia vapaakauppaneuvotteluja.

Euroopassa oli uskottu demokraattipresidentti Barack Obaman karsivan turvallisuusviranomaisten toimintatavoista valonarat menetelmät, joita oli käytetty George W. Bushin julistaman terrorisminvastaisen sodan nimissä.

Todellisuudessa Yhdysvallat ajaa etujaan häikäilemättömästi vallan väristä riippumatta.

Obamaan Euroopassa kohdistetut messiaaniset odotukset ovat nyt saaneet taannehtivan kolauksen. Nobelin rauhanpalkinto ehdittiin ojentaa Obamalle näiden odotusten perusteella.

Yhdysvallat on luvannut urkinnalle selitystä diplomaattiteitse. Liittolaisille tarjottaneen sepitettä, jonka mukaan terroristien seulominen epätavanomaisella tiedonhankinnalla palvelee myös Eurooppaa, koska eurooppalaisen maan turvallisuusviranomaisille soitettaisiin heti uhan löytyessä Yhdysvalloista vanha veikko -puhelu.

Selittäjältä voidaan kysyä, eikö Amerikassa uskota terroristien kärähtävän eurooppalaisille viranomaisille, jos he menevät hölöttämään amerikkalaisten salakuuntelemiin EU:n toimitiloihin.

Vakoilun massiivisuuden paljastanut Snowden ei halua palata kotimaahansa, jossa häntä syytettäisiin ironisesti vakoilusta. Hän on hakenut poliittista turvapaikkaa yli 20 maasta, myös Suomesta.

Moni turvapaikkapyynnön saanut valtio joutuu oikeusperiaatteitaan tarkastellessaan miettimään myös Yhdysvaltain todennäköistä reaktiota epähenkilölle myönnettävään suojaan.

Koska Snowden on toistaiseksi tienannut vain vaikeuksia, tekee mieli uskoa hänen motiiviensa pyyteettömyyteen. Omatunto ei kestänyt ristiriitaa vapautta kuuluttavan yhteiskunnan julkisivun ja takahuonekähminnän välillä.

Kysymys on siitä, voiko viestintäsalaisuuden ja muut kansalaisvapaudet turvata niitä loukaten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    2. 2

      Tosielämän haihurrikaani? Valtava härkähai huuhtoutui myrskyssä keskelle tietä Australiassa

    3. 3

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    4. 4

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. 6

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    9. 9

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    10. 10

      NY Times: Tiedustelukomiteaa repivä vuoto tuli Valkoisesta talosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    8. 8

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    9. 9

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    2. 2

      Tosielämän haihurrikaani? Valtava härkähai huuhtoutui myrskyssä keskelle tietä Australiassa

    3. 3

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    4. 4

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. Näytä lisää