Leena, Matleena

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus: Euroopan unionissa on nyt 28 jäsentä

Julkaistu:

Euroopan unioni sai eilen 28. jäsenmaansa, kun vajaan viiden miljoonan asukkaan Kroatia sai jäsenoikeudet toisena entisen Jugoslavian alueelle syntyneistä tasavalloista. Kroatian pohjoinen naapuri Slovenia oli tullut EU:n jäseneksi jo unionin suuressa itälaajenemisessa 2004.
Kroatia jätti jäsenyyshakemuksen jo 2003, mutta pääsi porstuasta peremmälle vasta pitkällisen syynin jälkeen. Prosessin pitkittymiseen vaikutti osaltaan se krapula, jota vanhassa EU:ssa yhä podetaan Bulgarian ja Romanian ennenaikaisesta kelpuuttamisesta mukaan 2007.

Juhlat unionin uusimman laajenemisen vuoksi eivät olleet kovin riehakkaat sen enempää Brysselissä kuin Kroatian pääkaupungissa Zagrebissa.
 
EU on keskellä pahinta kriisiään, jota Kroatian mukaantulo ei helpota, vaikka ei välttämättä vaikeutakaan. Julkisella velalla ja budjettivajeella mitaten Kroatia ei ole kriisimaa.

Kroatian talous on viime vuosina taantunut, mutta niin on monien vanhojen jäsenmaidenkin. Tässä mielessä Kroatia pääsee kaltaistensa seuraan.

Kroatian murheenkryyninä oli aikaisemmin korruptio, mutta sitä on onnistuttu EU:n edellyttämällä tavalla juurimaan. Zagrebin nykyiset vallanpitäjät ylpeilevät korruptiosyytteitä saaneiden entisten ministerien määrällä.

Kaksi kolmasosaa kroatialaisista kannatti kansanäänestyksessä EU-jäsenyyttä. Kroatia on katolisen uskonsa ja Keski-Euroopan läheisyyden vuoksi aina tulkinnut kuuluvansa länteen. Tämä poliittinen ilmansuuntasyy saattoi vaikuttaa kansalaismielipiteeseen taloudellisia syitä enemmän.

Tulliraja poistuu nyt Slovenian- ja Unkarin-vastaisilta rajoilta. Sen sijaan sekä Serbia että Bosnia ja Hertsegovina jäävät uuden tullirajan taakse. Hyötyjä vastaan saadaan myös haittoja. Maataloustuottajat ja kalastajat pelkäävät selviytymistään EU-oloissa. Kuulostaako tutulta?

EU:n huippukokous päätti, että jäsenyysneuvottelut Serbian kanssa voidaan aloittaa lähikuukausina. Neuvotteluista on lupa odottaa pitkiä.

Serbia ja Kroatia kävivät Jugoslavian hajotessa verisen sodan, jonka aineellisissa ja henkisissä jäljissä riittää vielä korjattavaa.

Sota ei kuitenkaan tehnyt niin korjaamatonta jälkeä, ettei jäsenyys samassa valtioiden liitossa kelpaisi sekä Serbialle että Kroatialle, vaikka Jugoslavia kävi niille Titon kuoltua ahtaaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    7. 7

      Kansanedustaja rajussa ulosajossa – auto pyöri ja liukui raesateessa vastaan tulevien kaistalla

    8. 8

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    9. 9

      Olympiavoittaja tyrmää Kalevan kisojen 1500 metrin miesjuoksijat – ”Hyi hävetkää”

    10. 10

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    6. 6

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    7. 7

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    8. 8

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    9. 9

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    10. 10

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. Näytä lisää