Heidi

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus: Vallanpitäjä ei saa väistellä päätöksiä

Julkaistu:

Suomen mairittelevat sijoitukset monissa kansainvälisissä vertailuissa osoittavat, että maan ongelmat ovat olleet hallittavissa, mutta eri asia on, ovatko ne nykyisen hallituksen hallittavissa.
Jyrki Kataisen (kok) kuuden puolueen hallitus valmistautuu tämän kuun puoliväli- ja ensi kuun kehysriiheen, joissa sen pitäisi näyttää, mistä se on tehty.

Kysymys on siitä, pystyykö tämä eri suuntiin vetävä joukko ottamaan ongelmat haltuunsa vai tienaako hallitus itselleen aikakirjoihin aseman sellaisena paremman puutteessa -hallituksena, joksi sitä on joissakin arvioissa jo rienattu.

Katainen toivoi toissa päivänä Ylen pääministerin haastattelutunnilla, että talouspäätöksiin valmistautuva hallitus välttäisi riitelyn ja puhaltaisi yhteen hiileen. Hallituksen päällimmäiseksi tehtäväksi hän määritteli työpaikkojen ja kasvun luomisen.

Pääministeri sanoi, että riitelemällä ja päätöksiä väistelemällä työpaikkoja ei synny, ja tästä asiasta on syytä olla hänen kanssaan samaa mieltä.

Hallitus menetti toivomansa ulkopuoliset tukihartiat, kun työmarkkinajärjestöt eivät löytäneet yhteisiä ehdotuksia työurien pidentämisestä. Järjestöjohtajien poikkeaminen viime keskiviikkona pääministerin luona latistui tervehdyskäynniksi.

Työministeri Lauri Ihalainen (sd) ehdotti lauantaina TV1:n Ykkösaamussa palkkaneuvottelujen aikaistamista maaliskuulle, ja Katainen tuki päivää myöhemmin ministerinsä ajatusta.

EK:lle palkkaneuvottelujen aikaistus kävisi sillä ennakkoehdolla, että niiden tulokseksi tiedetään nollalinja, mutta tällainen käsikirjoitus ei kelpaa palkansaajajärjestöille.

Järjestöt ajattelevat enemmän jäsentensä kuin maan hallituksen tarpeita, ja tuloksena tästä luonnollisesta asiaintilasta voi hyvinkin olla hallituksen jääminen yksin. Silloin tämän orpojoukon ei tarvitse vilkuilla sivuilleen, vaan se voi pokkana päättää vaikeatkin asiat. Onko siitä siihen?

Ei eduskunnan enemmistö tuki ole mennyt Kataisen–Urpilaisen hallitukselta tähänkään saakka. Miksi se nyt menisi?

On tietenkin kiusallista, että monet päätösten seurauksena jotain menettävät nostavat kovan haloon, kun harvat päätöksistä hyötyjät ovat samalla hiirenhiljaa, mutta se on vaikeana aikana vallan harjoittamisen hinta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti

    3. 3

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    4. 4

      Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

    5. 5

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    6. 6

      Poliisi loukkaantui kiinniottotilanteessa huoltamon pihalla Karkkilassa – joutui sairaalaan

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    10. 10

      IS:n lukijoiden painajaismaiset mökkinaapurit: kamera kuvaa pihaamme, polttopuita hakataan toisen tontilta, mönkijärälläys ottaa hermoon...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    4. 4

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    5. 5

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    6. 6

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    7. 7

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti

    3. 3

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    4. 4

      Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

    5. 5

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    6. Näytä lisää