Aija, Aava

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus: Loistoristeilijätilaus lipui Ranskaan

STX Finlandin Turun telakka ei saanut rakentaakseen Royal Caribbean International -varustamon tilaamaan kolmatta Oasis-luokan loistoristeilijää, vaan noin miljardi euroa maksava risteilijä rakennetaan eteläkorealaisen STX-konsernin Ranskan telakalla Saint Nazairessa.
Syylliseksi urakan menetykseen on tuoreeltaan nostettu Suomen hallitus, joka ei suostunut antamaan STX Finlandille 50 miljoonan euron pääomalainaa, vaan tarjosi yhtiölle 28,3 miljoonan euron innovaatiotukea loistoristeilijää varten. Tämän lisäksi valtion erityisrahoitusyhtiö teki alustava päätöksen 600 miljoonan euron takauksen myöntämisestä STX:n varainhankinnalle.

Suomalaisen telakkateollisuuden legenda, vuorineuvos Martin Saarikangas totesi Ylen uutisille Turun STX-telakan urakkamenetyksestä kuultuaan, että ”elinkeinoministeri Jan Vapaavuori saattaa jäädä historiaan miehenä, joka tappoi suomalaisen telakkateollisuuden”.
Loistoristeilijätilauksen lipuminen Ranskaan on kiistatta kova isku STX Finlandin Turun telakalle ja sen alihankkijoille, mutta Saarikankaan syytös on kohtuuton.

Vielä pari viikkoa sitten Saarikangas penäsi STX:n korealaisilta omistajilta vastuunkantoa.

- Ensin he tulevat tänne torvet soiden kertomaan, että heistä tulee maailman suurimpia risteilylaivojen rakentajia. Jos he haluavat pitää kiinni suomalaisen telakkateollisuuden pystyssä, niin nyt olisi se aika ottaa vastuu, Saarikangas totesi 17. joulukuuta Taloussanomille.

Kilpailu miljardiluokan laivatilauksista on härskiä peliä, jossa telakkayhtiöt kalastelevat häpeilemättä valtioiden tukiaisia vedoten yksittäisten urakoiden merkittäviin työllisyysvaikutuksiin.

Tässä epäterveessä tukiaisten kalastelussa ei ole mitään takeita siitä, että Suomen valtion 50 miljoonan käyttöpääomalaina olisi taannut risteilijätilauksen päätymisen Turkuun, sillä Ranskan valtio on 33 prosentin osuudella omistajana Saint Nazairen telakkayhtiössä, jolloin Ranskan valtiolla on huomattavasti paremmat edellytykset tukea risteilijäurakan varmistamista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      17-vuotias nyrkkeilijälahjakkuus romahti maahan tajuttomana ottelun jälkeen – kuoli myöhemmin sairaalassa

    2. 2

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    3. 3

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    4. 4

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    5. 5

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    6. 6

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    7. 7

      Au pair -Mona, 19, häkeltyy maailmankartasta – oma asuinpaikka jäänyt täysin pimentoon: ”Täähän on isompi kuin Eurooppa!”

    8. 8

      Kammottava taklaus järkyttää jalkapallomaailmaa – kuvat valioliigatähdestä rajua katsottavaa

    9. 9

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    10. 10

      IS seuraa: TPS otti välittömästi ohjat Turussa, Pelicansilla tukala tilanne

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    8. 8

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    9. 9

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      17-vuotias nyrkkeilijälahjakkuus romahti maahan tajuttomana ottelun jälkeen – kuoli myöhemmin sairaalassa

    2. 2

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    3. 3

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    4. 4

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    5. 5

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    6. Näytä lisää