Heidi

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Perussuomalaiset jatkaa nousuaan

Julkaistu:

Perussuomalaiset ylsi suurimpaan kannatuksen kasvuun tämän päivän Ilta-Sanomissa julkaistussa kunnallisvaalitutkimuksessa. Perussuomalaisten kannatus nousi elokuun tiedustelun 12,6 prosentista syyskuussa 14,8 prosenttiin. Mielipidetiedustelujen valtakunnalliset kannatusluvut eivät kuitenkaan vielä kerro totuutta poliittisen kuntakartan värien muuttumisesta, vaan tulos ratkeaa kussakin yksittäisessä kunnassa.
Kokoomus on edelleen mielipidetiedustelussa äänestäjien suosikki 21,7 prosentin kannatuksella, missä on nousua 0,1 prosenttiyksikkö. Demarien kiri näyttää hyytyneen, sillä IS:n tiedusteluissa kannatus on hiipunut 0,3 prosenttiyksikköä 20,1 prosenttiin.

Keskustan uusi puheenjohtaja Juha Sipilä ei ole onnistunut kääntämään puolueensa mielipidesuosiota nousuun, vaan keskustan kannatus on laskenut IS:n tiedustelussa elokuun 17,0 prosentista 16,5 prosenttiin. IS:n tiedustelussa perussuomalaiset hengittävät jo niskaan, Ylen tuoreessa mittauksessa perussuomalaiset ovat nousseet jo kolmanneksi 17,2 prosentin kannatuksella.

Nousevat kannatusluvut eivät kuitenkaan realisoidu kuntapoliittisen vallan kasvuksi, jos puolueella ei ole edes ehdokkaita kunnassa.

Pohja puolueiden kuntavaalimenestykselle luotiin jo ehdokasasettelussa. Keskusta on 8 400 ehdokkaalla edelleen suurin kuntapuolue, mutta pudotus edellisten vaalien 10 000 ehdokkaasta on merkittävä, vaikka huomioidaan kuntaliitosten aiheuttama 700 valtuustopaikan vähennys.

Perussuomalaiset onnistuivat kasvattamaan ehdokasmääränsä edellisten vaalien 1 800 ehdokkaasta yli 4 350 ehdokkaaseen. Samalla perussuomalaiset ovat laajentaneet ehdokasverkkoaan noin 300:aan Manner-Suomen kuntaan.

Keskustalle perussuomalaisten aluevaltaukset ovat huono enne, sillä perussuomalaiset ovat tunkeutumassa juuri keskustalaisten ikiaikaisille nautinta-alueille.

Perussuomalaisille povatun kuntajytkyn toteutuminen riippuu ennen muuta siitä, kuinka hyvin se menestyy alueilla, joissa sillä ei ole aikaisemmin ollut ehdokkaita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    2. 2

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    3. 3

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    4. 4

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    5. 5

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapuu Olavinlinnan satamaan

    7. 7

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    8. 8

      Lennot kestävät nykyään pidempään kuin samoilla reiteillä vuosikymmeniä sitten – tästä se johtuu

    9. 9

      Rakastunut Marja Hintikka hehkuttaa juontajamiestään – onnellinen pari juhlii sokerihääpäiväänsä Hangossa: ”Kohti ääretöntä ja sen yli”

    10. 10

      Ihminen jäi junan alle Pukinmäessä – Junaliikenne myöhästelee Helsingin kaupunkiradalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapuu Olavinlinnan satamaan

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    10. 10

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    2. 2

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    3. 3

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    4. 4

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    5. 5

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    6. Näytä lisää