Oliver, Olivia, Oiva

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus: Budjettiriiheen saatiin kunnolla puitavaa

Julkaistu:

Kokoomuksen kansanedustajat Sampsa Kataja ja Lasse Männistö arvostelivat keskiviikkona Helsingin Sanomien mielipidesivun kirjoituksessa jyrkästi valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) alijäämäistä budjettiesitystä. Vaikka pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen irtisanoutuikin puoluetovereittensa esittämästä arvostelusta, jo pelkästään demarien esitys sitovan henkilöstömitoituksen sisällyttämisestä vanhuspalvelulakiin takaa sen, että elokuun lopun budjettiriihessä on kunnolla puitavaa.
Viime vuosina budjettiriihet ovat olleet läpihuutojuttuja, kun vääntö suurista linjakysymyksistä on tapahtunut jo kevään kehysneuvotteluissa. Katajan ja Männistön mielipidekirjoitus paljastaa kuitenkin, että kokoomuksen piirissä ollaan valmiita haastamaan demarien talouspoliittiset linjaukset, joiden vangiksi kuuden puolueen hallituskoalitiota johtava Katainen helposti näyttää jääneen.

Valtiovarainministeriön ensi vuoden budjettiesitys on 6,6 miljardia euroa alijäämäinen, mikä nostaa maamme valtionvelan ensi vuoden lopulla 95 miljardiin euroon.

- Me olemme sitä mieltä, että täytyisi toimia kunnianhimoisemmin ja täysin selvästi kääntää velka laskuun, eli lopettaa lasten lautasilta syöminen. Nykyinen tilanne on kestämätön, Kataja sanoi eilen IS:n haastattelussa.

Kataisen hallitus on asettanut tavoitteekseen kääntää valtion velkasuhteen laskuun vaalikauden loppuun mennessä ja puristaa valtion talouden alijäämän yhteen prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Nykyisellä velkaantumistahdilla ja talouden taantuessa hallitus ei lähesty päämääräänsä, vaan etääntyy siitä.

Pääministeri Katainen ei ole säikähtänyt sen paremmin puoluetovereittansa kritiikkiä kuin synkentyneitä suhdanne-ennustuksia.

- Minusta budjettiesitys on hyvä, eikä tässä vaiheessa ole tarvetta arvioida tulevien vuosien sopeuttamistoimia, niiden aika on ensi keväänä, Katainen totesi eilen IS:n haastattelussa.

Talouden kääntyessä taantumaan hallituksen on tehtävä kovia päätöksiä. Vaalien alla vaikeat päätökset halutaan siirtää tulevaisuuteen.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    2. 2

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    3. 3

      51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

    4. 4

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Fanit hylkäsivät nuoren Laura Voutilaisen – katkera sopimusriita oli lopettaa uran: ”Yleisö koki, että heitä on vedetty nenästä”

    7. 7

      Elias, 7, kirjoitti ilmastonmuutoksesta presidentille – sai hauskan vastauksen myös Lennu-koiralta

    8. 8

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    9. 9

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    10. 10

      Lewis Hamilton on varma: Ferrari suosii Vetteliä Räikkösen kustannuksella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    7. 7

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    8. 8

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    9. 9

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    2. 2

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    3. 3

      51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

    4. 4

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. Näytä lisää