Juha, Janne, Jani

Pääkirjoitus

Valikko

Soininvaara opettaa vihreille realismia

Julkaistu:

Kansanedustaja, vihreiden ex-puheenjohtaja Osmo Soininvaara vaatii puoluettaan miettimään uudelta pohjalta suhdettaan ydinvoimaan. Ydinvoiman kannattajia ei hänen mielestään ole mitään syytä rajata puolueen ulkopuolelle.
Soininvaara kertoi näkemyksensä toissa päivänä Yle Uutisissa. Tarkempia perusteluja vihreiden uudistumisvaatimuksille lienee luettavissa ensi kuussa ilmestyvässä Soininvaaran kirjassa.

Soininvaaran mielipiteet on otettu vihreissä vastaan vaivautuneesti. Puolueen puheenjohtajan, ympäristöministeri Ville Niinistön mielestä on ”peräpeiliin katsomista” alkaa puhua siitä, onko hiili, turve vai ydinvoima vähemmän haitallista.

Vihreät lähtivät Paavo Lipposen (sd) toisesta hallituksesta kesällä 2002 vastalauseeksi eduskunnan Olkiluodon kolmannelle reaktorille antamalle periaateluvalle. Soininvaara oli silloin puolueen puheenjohtaja ja oli toiminut Lipposen hallituksen peruspalveluministerinä.

Soininvaara piti lähtönäytelmää tarpeettomana, mutta ei voinut mitään puolueensa puhdasoppiselle enemmistölle.

Entistä kummallisempaan valoon protesti joutui keväällä 2007, kun vihreät palasivat jäähyltä Matti Vanhasen (kesk) ydinvoimamyönteiseen toiseen hallitukseen. Se ajoi läpi periaateluvat Suomen kuudennelle ja seitsemännelle reaktorille.

Sillä kertaa puolue ei lähtenyt hallituksesta kulumallakaan. Vihreiden silloinen puheenjohtaja Anni Sinnemäki kiekui kyllä mielenosoituksissa sen hallituksen energiapolitiikkaa vastaan, jossa hän itse istui työministerinä.

Soininvaara ei ole ydinvoiman himoystävä, mutta talousajattelijana ja reaalipoliitikkona hän hyväksyy Suomen energiapolitiikan rakentumisen monien energialähteiden varaan.

Soininvaara haluaa vihreiden muuttuvan enemmän yleispuolueeksi. Hän lienee laskenut, että vain sillä kurin puolue voi merkittävästi kohentaa kannatustaan.

Jos järki ja periaateohjelma ovat ristiriidassa, kannattaa turvautua järkeen. Ristiriitaa voidaan tosin pienentää ujuttamalla ohjelmiin järkeä maailmanparannushalun tilkkeeksi.

Soininvaara tietää, että suomalainen ydinvoima on realiteetti, joka ei poistu kuvasta hokemalla, että olisi pitänyt alun alkaen toimia toisin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Yllätyskäänne! Jori Lehterä kaupattiin NHL:ssä

    6. 6

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    7. 7

      Miro Heiskanen tähditti historiallista varausluokkaa – ”Ihan uskomaton juttu”

    8. 8

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    9. 9

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    10. 10

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    6. 6

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    7. 7

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    10. 10

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Yllätyskäänne! Jori Lehterä kaupattiin NHL:ssä

    6. Näytä lisää