Minja, Miisa

Pääkirjoitus

Keskusta pyytää jäseniltään neuvoja

Julkaistu:

Keskustan puoluehallitus päätti viime perjantaina, että puolueen puheenjohtajan valinnasta järjestetään neuvoa-antava jäsenäänestys. Kenttäväen vaikutusmahdollisuuksia suosiva päätös ei ollut läpihuutojuttu, sillä äänet jakautuivat 19–15.
Vähemmistön mielestä jäsenistön ääni kuuluu tarpeeksi hyvin puoluekokouksessa. Keskustan puoluekokous onkin muihin puoluekokouksiin verrattuna valtava spektaakkeli, jossa on parituhatta kokousedustajaa.

Jäsenvaalia oli ajanut varsinkin Paavo Väyrynen, joka presidenttikampanjansa innoittamana pyrkii kesäkuussa Rovaniemen puoluekokouksessa suistamaan Mari Kiviniemen puheenjohtajan paikalta. Kolmantena ehdokkaana on Mauri Pekkarinen, ja neljänneksi odotetaan Tuomo Puumalaa.

Sama Väyrynen oli presidentinvaalien alla paheksunut sitä, että puoluejohto etsi esivaalin mahdollistaakseen hänelle vastaehdokasta kissojen ja koirien kanssa. Sellaista ei löytynyt, ja jäsenvaali presidenttiehdokkaasta raukesi.

Jos joku puheenjohtajaehdokas saa jäsenäänestyksessä yli puolet äänistä, puoluekokouksen pelivara kentän suosikkia vastaan on olematon. Todennäköisesti äänet kuitenkin jakautuvat monen ehdokkaan kesken tasaisemmin, eikä puoluekokouksen tarvitse tuntea itseään sivulliseksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Keskustan kulisseissa jäsenäänestyskysymystä oli pohdittu myös siltä pohjalta, ketä jäsenistön kuuleminen suosii. Tällainen laskelmallinen lähtökohta on väärä, sillä jäsenten vaikutusmahdollisuuksien parantamisella pitäisi kaiketi olla muutakin kuin taktista välinearvoa.

Poliittinen liike on olemassa jäseniään ja kannattajiaan varten, ei heistä huolimatta.

Jos puoluehallitus olisi torjunut jäsenäänestyksen, se olisi näyttänyt esteiden rakentelulta ties kuinka monetta paluuta suunnittelevalle Väyryselle, vaikka päätöstä olisi miten perusteltu halulla varjella demokraattisen puoluekokouksen asemaa.

Keskustan puheenjohtajapelin asetelma muistuttaa kahden vuoden takaista. Silloin Kiviniemi, Pekkarinen ja Väyrynen kamppailivat keskenään Matti Vanhaselta jäävästä nuijasta.

Erona on, että nyt Pekkarinen ja Väyrynen haluavat syrjäyttää viimekertaisen voittajan, ja jäsenäänestys antaa vihjeitä, kummalla heistä – jos kummallakaan – Kiviniemi pitäisi korvata.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Fitness-kaunotar Janni Hussi vietti sensuellia syntymäpäivää – julkaisi alastonkuvan ammeessa

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Seurakunnassa toiminut isäpuoli teki perheen elämästä helvetin – uhkaili väliin tullutta lastensuojelua ”Jumalan kostolla”

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

    8. 8

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    9. 9

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    10. 10

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    10. 10

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Fitness-kaunotar Janni Hussi vietti sensuellia syntymäpäivää – julkaisi alastonkuvan ammeessa

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Seurakunnassa toiminut isäpuoli teki perheen elämästä helvetin – uhkaili väliin tullutta lastensuojelua ”Jumalan kostolla”

    6. Näytä lisää