Pasi

Pääkirjoitus

Valikko

Marja-Liisa sairastaa, häntä säälikäämme

Julkaistu:

Valelääkärijutut saavat aikanaan päätöksensä tuomioistuimissa. Ennen tätä loppuvaihetta nähdään hallinnollista sirkusta. Sosiaali- ja terveysministeriö teki jo kuperkeikan.

Kovaan paineeseen joutuneen Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partanen ilmoitti toissa päivänä vetäytyvänsä tehtävästään, mutta hän sairastuikin. Kun hyllyttäytymiseen ei löydetty oikeudellisia perusteita, plakkarista kaivettiin terveydellinen.

Mielenkiintoista on, että tällaista tapahtuu juuri sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla, jolla tiedetään yhtä ja toista todellisesta ja kuvitellusta työkyvyttömyydestä. Partasen sairaustodistusta ei ole syytä epäillä epäasianmukaiseksi, koska se on kaiketi työnantajan hyväksymä.

Sekoilu näyttää silti pahalta. Kansalaiset toivovat, ettei Valvirassa tarvittavia parannuksia tehdä yhtä sattumanvaraiselta pohjalta kuin ylijohtajan väliaikaista vapauttamista.

Partanen päätti vetäytyä paikaltaan keskusteltuaan peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd) kanssa. Asiasta sivuun jäänyt ministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäki veti herneen nenään.

Välimäki sanoi, ettei Partanen voi vapauttaa itseään virantoimituksesta, vaan se on ministeriön asia. Välimäki lisäsi lauhkeasti ymmärtävänsä, että Partanen voi viime päivien rasituksen vuoksi olla sairausloman tarpeessa.

Episodin opetus on, että virkamiehet elävät nokkimisjärjestyksen mukaan, jota ministeri älköön yrittäkö sekoittaa. Ministereitä tulee ja menee. Välimäki halusi näyttää, että hänellä on kovemmat kaluunat kuin Partasella, joka lisäksi taitaa olla kipeä.

Virkamiesten nokkiessa toisiaan poliitikot hakevat pisteitä. Guzenina-Richardson on ollut aktiivinen potilasturvallisuudesta huolestuneita kansalaisia kuohuttavassa asiassa.

Pallo on nyt ministerin asettamalla Jacob Södermanin selvitysryhmällä, jolla on ulkopuolisuutensa ansiosta edellytykset tehdä hyviä ehdotuksia Valviran toiminnan puutteiden korjaamiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Perussuomalaiset kaatoivat alkoholilain uudistusta koskevan kompromissin

    2. 2

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    3. 3

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    4. 4

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    5. 5

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    6. 6

      Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

    7. 7

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    8. 8

      Vuosi Temptation Island 2 -kaudesta: Sikailevana Mikana tutuksi tullut Mika, 40, puhuu suunsa puhtaaksi tosi-tv:stä ja suhteensa tilasta

    9. 9

      Johnny Deppin tyrmäävän kaunis tytär täytti 18 vuotta – julkaisi rohkean syntymäpäiväkuvan: kuin ilmetty äitinsä!

    10. 10

      Tältä rannalta siivottiin 5,3 miljoonaa kiloa roskaa – katso hämmästyttävät kuvat ennen ja nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    4. 4

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    5. 5

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    6. 6

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    7. 7

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    8. 8

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Perussuomalaiset kaatoivat alkoholilain uudistusta koskevan kompromissin

    2. 2

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    3. 3

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    4. 4

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    5. 5

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    6. Näytä lisää