Ilpo, Tuure

Nyrkkeily

Valikko

Suomalainen huippu-urheilija lähellä Pietarin räjähdystä – ”Aika sekava tunnelma”

Nyrkkeily
Pietarissa leireilevä ammattinyrkkeilijä Matti Koota sai räjähdysten jälkeen runsaasti viestejä huolestuneilta ystäviltään.
Pietarissa harjoitusleirillä oleva ammattinyrkkeilijä Matti Koota joutui muuttamaan suunnitelmiaan kaupungissa maanantaina tapahtuneiden räjähdysten takia.

Koota oli juuri lähdössä valmentaja-isänsä Veli Kootan kanssa harjoituksiin majapaikastaan, kun kahden metroaseman välissä tapahtui räjähdys.

– Olemme 200 metrin päässä Sennaja Ploshtshadin metro-asemasta, Koota kertoi Ilta-Sanomille puhelimitse.

– Emme kuulleet räjähdystä, mutta ihmettelimme, kun alkoi kuulua valtavasti hälytysajoneuvojen ääniä. Meidän oli tarkoitus lähteä treeneihin, mutta liikenne oli aivan sekaisin eivätkä taksit pysähtyneet.

Viestejä huolestuneilta ystäviltä

Huolestuneet ystävät ja läheiset pommittivat Kootaa viesteillä, joten hän palasi majapaikkaansa ja tarkasti internetistä, mitä oli tapahtunut.

– Emme ole käyttäneet täällä metroa, mutta olemme kyllä käyttäneet aseman alikulkutunnelia.

Iltapäivän harjoitukset peruttiin, mutta Koota yrittää päästä harjoituksiin illalla uudelleen. Hän aikoo viipyä Pietarissa torstaihin asti.

– Tunnelmat ovat aika sekavat. Kadulla mikään julkinen liikenne ei liiku, kaikki kävelevät. Täällä on aika ryysis.

Koota on ollut aikaisemminkin lähellä piti -tilanteessa. Hän sai sivullisena luodin jalkaansa baariammuskelussa Kankaanpäässä 2011.

Kolme Suomen mestaruutta ja nuorten MM-pronssia amatööriurallaan iskenyt Koota debytoi ammattilaisena tammikuussa. Hän valmistautuu parhaillaan uransa toiseen ammattilaisotteluun Porissa 22. huhtikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    2. 2

      Tunkki petti, mies huusi puoli tuntia apua, kunnes vaimo kuuli

    3. 3

      Koko yön juhlineet Tapparan mestarit soittivat Aamulypsy-ohjelmaan – ”Mietittiin, että pyydetään teille pelikieltoa”

    4. 4

      Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

    5. 5

      Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

    6. 6

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    7. 7

      Poliisi varoittaa vappua varjostavasta vaarasta – ”Tärkeää katsoa kaverin perään”

    8. 8

      Nuori mies yritti ottaa onnistunutta selfietä – huomion varasti yllättäen ravihevosensa voitosta ilakoiva kuningatar Elisabet

    9. 9

      Mestaripakki lähtee Tapparasta – haluaa nähdä seksikkäimpien urheilijoiden joukkoon valittua tyttöystäväänsä useammin

    10. 10

      Suosikkijuontaja Anna Perho purskahti itkuun suorassa lähetyksessä – jätti hyvästit radiolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    3. 3

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    4. 4

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    5. 5

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    6. 6

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    7. 7

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    8. 8

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    2. 2

      Tunkki petti, mies huusi puoli tuntia apua, kunnes vaimo kuuli

    3. 3

      Koko yön juhlineet Tapparan mestarit soittivat Aamulypsy-ohjelmaan – ”Mietittiin, että pyydetään teille pelikieltoa”

    4. 4

      Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

    5. 5

      Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

    6. Näytä lisää