Juha, Janne, Jani

Nyrkkeily

Valikko

Aleksandr Povetkin kärysi MM-ottelun alla taas dopingista

Julkaistu:

nyrkkeily
Robert Heleniuksenkin sparrivastustajana ollut venäläinen huipputason raskaansarjan nyrkkeilijä Aleksandr Povetkin on jäänyt jälleen kiinni dopingtestissä.
Aleksandr Povetkinin piti otella tänään lauantaina kanadalaisen Bermane Stivernen kanssa WBC-liiton raskaansarjan väliaikaisesta MM-tittelistä Venäjän Jekaterinburgissa. Perjantain punnituksessa kaikki oli vielä hyvin, mutta ottelupäivän aamuna putosi pommi: Povetkin oli jäänyt kiinni joulukuun alussa antamassaan dopingtestissä anabolisiin aineisiin kuuluvasta ostariinista.

Povetkinin dopingkäryn paljastuttua WBC-liitto riisti suunnitellulta ottelulta MM-arvon. Tästä puolestaan Stiverne teki oman johtopäätöksensä ja vetäytyi ottelusta, vaikka Povetkinin tukiryhmä yritti taivutella Stiverneä ottelemaan.

Venäläisviestimet kertoivat Stivernen lähteneen hotellistaan kohti lentokenttää ja kotimatkalle muutama tunti ennen aiotun ottelun alkua.

Suomen raskaansarjan tähti Robert Helenius sparrasi Povetkinin kanssa lokakuussa 2015 Moskovan lähistöllä Tshehovissa.

Pikahälytyksellä Povetkinille saatiin täksi illaksi vastustajaksi muuan Johann Duhaupas, joka tyrmäsi Heleniuksen Helsingissä huhtikuussa.

Käry on Povetkinille jo toinen seitsemän kuukauden sisään. Toukokuussa Povetkin antoi positiivisen testinäytteen alkuvuoden kohuaineesta meldoniumista.

Sen johdosta Povetkin menetti MM-ottelun Deontay Wilderia vastaan - ja nyt meni uusi MM-ottelu sivu suun ostariinikäryn takia.

Keväällä WBC-liitto hyväksyi Povetkinin selityksen siitä, että Povetkin oli käyttänyt meldoniumia vain vuoden 2015 puolella, jolloin se oli vielä sallittua. Ostariinikärystä Povetkinin on huomattavasti vaikeampi keplotella itsensä kuiville ilman dopingrangaistusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    4. 4

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    5. 5

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    6. 6

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    7. 7

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    8. 8

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    9. 9

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    10. 10

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    6. 6

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    7. 7

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    4. 4

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    5. 5

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    6. Näytä lisää