Manu, Manne, Immo

Nyrkkeily

Valikko

Uskoisitko, että kuvan tilanteesta palattiin huipulle? Uutuuselokuva kertoo urheilulegendan uhkarohkeasta taistelusta

Nyrkkeily
Vinny Pazienzan huima tarina julkaistiin elokuvana marraskuussa.
Vinny Pazienza oli 1980-luvulla yksi mielenkiintoisimmista nyrkkeilijöistä. ”Pazmanian tuholainen” -lempinimeä kantava Pazienza oli tunnettu peräänantamattomuudestaan kehässä ja villistä elämästä sen ulkopuolella.

Pazienza voitti IBF:n kevyen sarjan maailmanmestaruuden vuonna 1987 Greg Haugenia vastaan, mutta hävisi sen uusintaottelussa. Roger Mayweather rökitti hänet pahasti seuraavana vuonna, jolloin hänen managerinsa Lou Duva neuvoi jättämään nyrkkeilyn.

Pazienza oli tuolloin 25-vuotias eikä mielestään osannut muuta kuin nyrkkeillä.

– En kuunnellut muita, ja hyvä niin. Jos olisin kuunnellut, en olisi koskaan voittanut mestaruutta. Saattaisin olla nyt jossain baarissa. Jos olisin lopettanut hävittyäni Mayweatherille, en olisi koskaan saanut titteliäni takaisin, Pazienza kertoi BBC:n haastattelussa.

Pazienza kasvatti lihasmassaa ja nousi kaksi painoluokkaa ylemmäs. Hän voitti ylemmän välisarjan mestaruuden vuonna 1991 ranskalaista Gilbert Deleä vastaan.

Sitten tapahtui onnettomuus, mikä muutti kaiken. Vain muutama viikko titteliottelun jälkeen Pazienza oli ystävänsä kyydissä. He ajoivat pahan nokkakolarin toisen auton kanssa, ja Pazienza kiidätettiin sairaalaan. Pahin hänen vammoistaan oli murtunut niska.

Lääkäri sanoi, että Pazienza oli onnekas, jos pystyisi kävelemään ja että tämän ei kannattaisi haaveilla nyrkkeilystä.

– Sain raivokohtauksen. Hakkasin nyrkkejäni ja potkin jaloillani. Tai ainakin vasemmalla kädellä ja jalalla, koska oikea puoleni oli halvaantunut, Pazienza muisteli New York Timesin haastattelussa.

– Olet väärässä. Et ymmärrä, millainen mies olen, Pazienza sanoi lääkärille.

Muutaman viikon päästä hän lähti sairaalasta päässään metallinen kehikko, jota kutsutaan englanniksi nimellä ”halo” (suomeksi sädekehä). Lähes heti kotiin päästyään Pazienza aloitti harjoittelun – salassa perheeltään. Yksikin osuma kehikkoon olisi voinut vahingoittaa hänen selkäydintään pahasti.

– Kukaan ei uskonut, että ottelisin enää, mutta en vain ollut valmis lopettamaan. Nyrkkeily on veressä, enkä halunnut elää elämääni tekemättä mitä haluan.

Kehikko oli ruuvattu Pazienzan päähän, mutta kun se poistettiin, hän kieltäytyi puudutuksesta.

– Minun olisi pitänyt saada morfiinia, mutta en käytä huumeita, Pazienza kertoi.

Aluksi kukaan ei suostunut sparraamaan hänen kanssaan, mutta lopulta hänen hyvä ystävänsä Ray Oliveira myöntyi. 13 kuukautta auto-onnettomuuden jälkeen Pazienza oli takaisin kehässä. Hän voitti tulevan WBC:n ylemmän välisarjan juniorisarjan mestarin Luis Santanan. Ottelua pidetään yleisesti yhtenä nyrkkeilymaailman hienoimmista paluista kehään.

Pazienza, joka oli silloin jo muuttanut sukunimensä muotoon Paz, otteli viimeisen kerran vuonna 2004. Hänen voitti urallaan 30 ottelua tyrmäyksellä ja kaksi maailmanmestaruutta.

Paz tuli tunnetuksi paitsi nyrkkeilyurastaan, myös huikentelevaisesta elämäntyylistään: hänen kerrotaan kuluttaneen kymmeniä tuhansia dollareita strippiklubeilla.

Hänen tarinastaan on tehty elokuva Bleed For This. Se sai ensi-iltansa marraskuun alussa.

– Hienointa on, kun ihmiset sanovat: ”Jos Vinny Paz pystyi siihen, minäkin pystyn”. Mikä tahansa asia onkaan, mestaruuden voittaminen, työn saaminen, kielen oppiminen, sen saavuttamisen eteen pitää tehdä töitä, Paz tiivisti BBC:lle.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Klo 10.54: otsikkoa muokattu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen ja Bottas taistelevat voitosta, Ricciardo pahoissa vaikeuksissa – IS seuraa Australian GP:tä

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    6. 6

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    7. 7

      Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

    8. 8

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    9. 9

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    10. 10

      Vastustaja teki kehässä Haapojalle tunnustuksen – ”Siinä kohdassa tunsi itsensä aika vanhaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    3. 3

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    6. 6

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    9. 9

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    10. 10

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen ja Bottas taistelevat voitosta, Ricciardo pahoissa vaikeuksissa – IS seuraa Australian GP:tä

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    6. Näytä lisää