Teijo

Nyrkkeily

Valikko

”Loppu on lähellä” – huolestuttavia väitteitä Muhammad Alin tilasta

Nyrkkeily
Torstaina sairaalahoitoon joutuneen Muhammad Alin tilasta on tullut lisätietoja.
Nyrkkeilylegenda Muhammad Ali, 74, joutui hengitystietongelmien takia sairaalahoitoon torstaina. Phoenixin alueella Arizonassa hoidossa olevan Alin tilasta on levinnyt huolestuttavia lehtitietoja.

– Hänen lapsensa ovat äärimmäisen huolissaan ja keskeyttivät kaiken muun ollakseen hänen luonaan. He pelkäävät pahinta, sisäpiirilähde kertoo Mirror-lehden mukaan.

Mirror väittää lääkärien varoittaneen Alin läheisiä pelkäävänsä, että ”loppu on lähellä”. Alin yhdeksästä lapsesta neljä on jo isänsä luona.

Brittilehti oli tavoittanut Alin tiedottajan aiemmin, torstaina.

– Ali, joka sairastaa Parkinsonin tautia, on lääkärien hoidettavana ja kohtalaisessa kunnossa, Bob Gunnell lausui lehdelle.

Ali voitti raskaansarjan maailmanmestaruuden kolmesti. Hän syntyi nimellä Cassius Clay, mutta vaihtoi nimeään Muhammad Aliksi käännyttyään muslimiksi. Parkinsonin tauti Alilla todettiin vuonna 1984. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista nyrkkeilijöistä. Maailmanmestaruusvöiden lisäksi Ali voitti raskaan keskisarjan olympiakultaa Roomassa 1960.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

    2. 2

      Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

    3. 3

      Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

    4. 4

      Outi Nyytäjä on kuollut

    5. 5

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    8. 8

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    9. 9

      Sofia Belórf sai Sara Siepiltä neuvoja sinkkuuteen – fitnesskaunotar kauhistui nykysinkkujen menosta: ”Olen kysynyt, onko tämä normaalia?”

    10. 10

      Kokoomusedustaja tuohtui Pekkarisen limuviinapuheista: ”Keskustalaisten kiukuttelua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    7. 7

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    8. 8

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    9. 9

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

    2. 2

      Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

    3. 3

      Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

    4. 4

      Outi Nyytäjä on kuollut

    5. 5

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    6. Näytä lisää