Tiina, Kirsi, Krista

Nyrkkeily

Valikko

Nyrkkeilyn paha poika Dereck Chisora riehui tiedotustilaisuudessa – ”Tulin tänne tappelemaan”

Julkaistu:

Nyrkkeily
Aikoinaan Robert Heleniukselle hävinnyt Dereck Chisora ei ole muuttunut mihinkään.
Kubrat Pulevin ja Dereck Chisoran ottelua edeltävä lehdistötilaisuus oli mennä tappeluksi. Pulev ja Chisora ottelevat lauantaina, mutta jälkimmäinen olisi halunnut päästä tositoimiin jo aiemmin.

Kun nyrkkeilijöistä otettiin perinteistä otsa-otsaa-vasten -kuvaa, Chisora nappasi yhtäkkiä Pulevia niskasta kiinni ja yritti kaataa bulgarialaisen maahan.

– En pelleile. En ole enää Mr. Nice Guy, olen tullut tänne tappelemaan, Chisora puhisi.

– Aion saada Pulevin luovuttamaan. Hänellä ei ole mitään, mitä en olisi nähnyt ennen. Hän on haukannut liian suuren palan ja tulee tyrmätyksi!

Pulev ei hätkähtänyt Chisoran riehumisesta.

– Aiheutan hänelle suurta tuskaa lauantaina. Hän ei pelota minua. Hän voi puhua nyt mitä haluaa, mutta siitä ei ole apua kehässä.

Chisoralla on nyrkkeilypiireissä pahan pojan maine. Suomalaiset muistavat Zimbabwessa syntyneen iskijän parhaiten kiistanalaisesta tappiosta Robert Heleniukselle ja tuota ottelua edeltäneistä tempauksista, joiden takia kaksikko ei päässyt edes yrittämään tuijotuskuvien ottamista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Kaksikerroksinen omakotitalo tulessa Rautalammilla

    7. 7

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    8. 8

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    6. 6

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    7. 7

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    8. 8

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    7. 7

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. Näytä lisää