Tiina, Kirsi, Krista

Nyrkkeily

Valikko

Suomalaisnyrkkeilijä himoitsee harvinaista olympiapaikkaa – raju painorääkki uhkaa

Julkaistu:

Nyrkkeily
Tomi Honka voi joutua pudottamaan painonsa peräti 10 kiloa alle oman sarjan.
Nyrkkeilijä Tomi Hongan posket painuvat alkukesästä syville lommoille, jos mies ei onnistu nappaamaan olympiapaikkaa omassa 91 kilon sarjassaan Euroopan-karsintaturnauksessa. Sieltä pääsee kolme iskijää Rio de Janeiron kisoihin.

– Ongelma on se, että viimeiseen eli maailmankarsintaan jää 91-kiloisiin enää yksi paikka jakoon. Se on aika karu setti.

Honka päätti ratkaista ongelman hankkimalla ravintoterapeutin ja pudottamalla painonsa 81-kiloisiin, jos joutuu vielä maailmankarsinnasta hakemaan kisapaikkaa.

– Syy on looginen, sillä sarjassa jaetaan maailmankarsinnassa vielä viisi paikkaa ja taso ei ole tällä hetkellä yhtä kova kuin 91-kiloisissa. Mutta kova urakka on vetää paino alas ja pitää se alhaalla elokuuhun ja olympiakisoihin saakka.

Honka uskoo olevansa 81-kiloisissa vahvoilla, jos painonpudotus onnistuu optimaalisesti eikä vie ottelukuntoa.

– Jos olen 81-kiloisena yhtä vahva kuin nyt, hyötyisin siitä, että olen sarjaan iso ja lyön kovaa.

Hongalle on vihjailtu mahdollisuudesta jatkaa uraa ammattilaisena.

– En ole vastannut mitään. En mieti muuta kuin olympiamahdollisuutta. Syksyllä mietitään jatkoa.

”Joshua voittaisi”

Honka yrittää ensimmäisenä suomalaisena olympiakisoihin 16 vuoteen, sitten Joni Turusen ja Sydneyn 2000. Kevään iso puheenaihe on ammattilaisten mahdollinen mukaantulo.

– Ihan ok ajatus, mutta pitää mennä saman karsintarumban kautta eikä viedä meiltä kuin ilmoitusasiana ennestäänkin vähäisiä paikkoja.

Vasta 15-vuotiaana nyrkkeilyyn hurahtanut viaporilainen hankki itseluottamusta olympiaprojektiin helmikuussa. Hän otteli Italiassa Clemente Russoa vastaan. Amatöörinyrkkeilyn legenda on saavuttanut kaksi MM-kultaa ja kaksi olympiahopeaa ja tähyää jo neljänsiin olympiakisoihinsa.

– Hävisin tasaisen matsin pisteillä.

Alan mieheltä on pakko kysyä mielipide lajiväkeä askarruttavaan asiaan:

Jos Tyson Fury kohtaisi MM-ottelussa Anthony Joshuan, miten kävisi?

– Joshua voittaisi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    2. 2

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    3. 3

      Yhdysvallat otti käyttöön massiivisen supertukialuksen – Trump: ”Tämä on 100 000 tonnin viesti maailmalle”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Uskoisitko, että tämä mies ajaa F1-mestaruudesta? Lewis Hamilton yllättää uudella hiustyylillään

    6. 6

      Entinen Kauniit ja rohkeat -näyttelijä pukeutui pelkkään vartalomaaliin sarjisfestareilla – kuvat liikaa some-kanaville

    7. 7

      Heinäveden nunna kateissa jo 2 viikkoa – poliisi sulki yhden teorian pois: ”Ei ole sen luontoinen ihminen”

    8. 8

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    9. 9

      Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

    10. 10

      Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    6. 6

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    2. 2

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    3. 3

      Yhdysvallat otti käyttöön massiivisen supertukialuksen – Trump: ”Tämä on 100 000 tonnin viesti maailmalle”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Uskoisitko, että tämä mies ajaa F1-mestaruudesta? Lewis Hamilton yllättää uudella hiustyylillään

    6. Näytä lisää