Pertti, Albert

Nyrkkeily

Valikko

MTV:n Katsomo petti: Nyt alkoi riita jättikorvauksista

Nyrkkeily
Edis Tatlin lauantaisen MM-ottelun piti kerätä järjestäjien ja MTV:n kassaan satojen tuhansien eurojen tulot maksullisesta nettilähetyksestä. Toisin kävi.
MTV:n Katsomo-palvelun maksujärjestelmä kaatui kanveesiin samalla hetkellä, kun Hartwall Arenan nyrkkeilyilta alkoi. Sen seurauksena myös itse lähetys alkoi pätkiä, ja MTV näytti lopulta ottelun Max-kanavallaan.

Katsomon verkkoliiketoiminnasta vastaava apulaisjohtaja Teemu Lehtonen lupaa, että kaikki lähetyksestä jo maksaneet saavat halutessaan rahansa takaisin.

- Lähetämme asiakkaille viestin korvausmahdollisuuksista. Perusperiaate on se, että jos haluaa rahansa takaisin, ne myös saa, Lehtonen sanoi.

Nyrkkeilyillan järjestäjien ja MTV:n välisen sopimuksen mukaan järjestäjät olisivat saaneet merkittävän osuuden lähetyksen keräämistä tuloista.

Kyseessä ovat isot rahat. Kun Robert Helenius ja Dereck Chisora ottelivat vuonna 2011, maksullisen nettilähetyksen tilasi yli 20 000 asiakasta. Tatlin ja Abrilin ottelun hinta oli 14,95 euroa, joten MTV ja järjestäjät odottivat vähintään 300 000 euron tuloja.

- Kyllä latasimme sen varaan todella paljon, järjestäjien edustaja
Pekka Mäki sanoi pettyneenä.

Järjestäjät odottavat saavansa MTV:ltä korvauksen odotettujen tilauslukujen perusteella. Asiasta tekee kiistanalaisen se, että kukaan ei tiedä kuinka monta tilaajaa ottelulla olisi ollut, mikäli kaikki olisi toiminut.

- Tämä on aika mielenkiintoinen tilanne. Yritetään joku ratkaisu keksiä. Vastuu on MTV:llä, Mäki painottaa.

Tappiolle nyrkkeilyillan järjestäjät eivät joudu, sillä tapahtuma keräsi yli 7000 lipunostajaa.

Tulevien iltojen kannalta isku oli tyrmäävä. Vihaiset kuluttajat vannoivat internetin keskustelupalstoilla, etteivät enää koskaan sijoita rahojaan Katsomon nyrkkeilylähetyksiin.

- Pyrimme tällä viestinnällä asiakkaille kertomaan, että meillä on melkein joka päivä Katsomossa livelähetyksiä, ja niiden luotettavuus on koko ajan parempi ja parempi. Siihen pitää investoida koko ajan lisää, Lehtonen sanoi.

MTV on ilmoittanut, että se näyttää nyrkkeilylähetyksiä tulevaisuudessa vain Katsomon kautta. Lehtosen mukaan tämä voi muuttua.

- Nyt on evaluoinnin paikka sen suhteen. Tutkimme ensin tarkasti mitä riskejä on olemassa ja tiedotamme asiasta myöhemmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Komarovin Toronto venyi 66 vuoden takaiseen ennätykseen

    6. 6

      Trump käsitteli videopuheessaan ihmiskunnan historian synkintä lukua – ”Ei enää koskaan, sanon sen, ei enää koskaan”

    7. 7

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    8. 8

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    9. 9

      Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

    10. 10

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    3. 3

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    4. 4

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    5. 5

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    6. 6

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    7. 7

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    8. 8

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    9. 9

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    10. 10

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Komarovin Toronto venyi 66 vuoden takaiseen ennätykseen

    6. Näytä lisää