Sami, Samuli

Nyrkkeily

Järjestäjät rikkoivat sääntöjä nyrkkeilyn SM-kisoissa - missä oli lääkäri?

Julkaistu:

Nyrkkeily
Viikonvaihteessa järjestetyissä nyrkkeilyn nuorten SM-kisoissa rikottiin sääntöjä - tietoisesti.
Säännöissä lukee, ettei kehätuomari saa käynnistää ottelua, ellei ottelupaikalla ole lääkäriä. Tampereella aloitettiin viikonloppuna. Monimutkaisen vyyhdin takaa löytyi yksinkertaisuuteen tähdännyt selitys:

- Kisoissa piti olla lääkäri, mutta tälle tuli este. Ottelupäivien aamutarkastukset tehtiin, mutta tarkastukset hoitanut lääkäri ei voinut jäädä otteluihin. Otteluiden aikana paikalla oli ensihoitaja, kisajärjestäjiin kuulunut Osmo Laine sanoi.

Hän teki kaiken mahdollisen saadakseen paikalle uuden lääkärin lyhyellä varoitusajalla.

- Soitin ympäri Suomea tuntikausia Oulua myöten, ja Viroonkin. Mistään ei löytynyt lääkäriä.

Kilpailujen peruuttamisesta olisi aiheutunut Laineen mukaan 10 000–20 000 euron kulut plus mittavat imagotappiot.

- Ei meiltä sellaisia rahoja olisi löytynyt, eikä kisoja olisi päästy järjestämään uudestaan. Moni ihminen oli tehnyt valtavasti ilmaisia töitä kisojen eteen, Laine sanoi.

Nuorten SM-kisat oteltiin ilman vakavia haavereita.

- Voin sanoa 40 vuoden kokemuksella, että äärimmäisen harvoin näissä sattuu yhtään mitään vakavaa, Laine sanoi.

Kisoissa ylituomarina toiminut Suomen Nyrkkeilyliiton varapuheenjohtaja Timo Rannikko patisti asiassa maalaisjärjen käyttöön.

- Paikalla oli sairaanhoitaja, jota ei tarvittu kertaakaan, ja lähellä sairaala. Joskus menee näin. Ei tämä maailmaa murtava homma ole, asian julki tulosta selvästi kiusaantunut Rannikko sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    2. 2

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    3. 3

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    4. 4

      Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

    5. 5

      Presidentti Sauli Niinistö kertoo hetkestä, jolloin hän sai tietää Turun iskusta

    6. 6

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Turun tapauksen tutkinnanjohtaja IS:lle: Pääepäillystä otettu oikeuskemiallisia näytteitä

    9. 9

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    10. 10

      Presidentti Niinistö toivoo tiedustelulainsäädännön pikaista voimaantuloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    5. 5

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    2. 2

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    3. 3

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    4. 4

      Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

    5. 5

      Presidentti Sauli Niinistö kertoo hetkestä, jolloin hän sai tietää Turun iskusta

    6. Näytä lisää