Manu, Manne, Immo

NHL

Valikko

NHL

Video: Patrik Laineelle kova rajapyykki – tilille kilahtaa yli 200 000 euroa

Suomalaistulokas teki tiistain kierroksella rahakkaan osuman.
Winnipeg Jetsin tähtitulokas Patrik Laine (1+2) tykitti kauden 20. maalinsa vierasottelussa Tampa Bay Lightningia vastaan.

Laine teki Jetsin viimeisen maalin 6-4-voitossa. Ennen maaliaan tamperelainen syötti kaksi osumaa. Katso video Laineen kauden 20. maalista alta:

Laineella, 18, on tulokassopimuksessa 212 500 dollarin eli 202 700 euron arvoinen bonus kauden 20. maalista. Laine tarvitsi saavutukseen 40 ottelua.

Kesän ykkösvaraus Auston Matthews saavutti saman rajapyykin ja maalibonuksen tämän kauden ensimmäisenä tulokkaana. Matthews, 19, teki kaksi maalia sunnuntain ulkoilmaottelussa. Toronto Maple Leafsin jenkkitulokas on tehnyt 36 ottelussa tehot 20+12.

Tuore maalibonus on vain yksi monista suorituspalkkioista, joita Laine voi tienata tällä kaudella. Parhaimmillaan tamperelainen voi tienata 2,65 miljoonaa dollaria eli 2,53 miljoonaa euroa bonuksia.

Ilta-Sanomat kertoi jo aiemmin Laineen mahdollisista bonusrahoista.

Tuomo Ruutu on edellinen suomalaistulokas, joka on onnistunut rikkomaan 20 maalin rajapyykin. Ruutu teki kaudella 2003-04 Chicago Blackhawksin paidassa 23 maalia 82 ottelussa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  2. 2

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  3. 3

    Avunhuutoja kuultiin Muumimaailman lähellä – etsintäoperaatio käynnissä, helikopteri mukana

  4. 4

    Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

  5. 5

    Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

  6. 6

    The Voice of Finland -voittajalta suorat syytökset suosikkiohjelmalle Ilkassa: ”He pissivät omille nilkoilleen”

  7. 7

    Nico Rosbergilta hellyttävä kuva F1-kisakatsomosta: ”Hän rakastaa autoja”

  8. 8

    Mistä on kyse, kun vyötärö kapenee etelänlomalla ja kilot tulevat takaisin kotona? Sisätautien erikoislääkäri kertoo

  9. 9

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  10. 10

    Valtteri Bottas näpäytti epäilijöitä – ”Sain tallikaverin kiinni”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  2. 2

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  3. 3

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  4. 4

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  5. 5

    Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

  6. 6

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  7. 7

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  8. 8

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  9. 9

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  2. 2

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  3. 3

    Avunhuutoja kuultiin Muumimaailman lähellä – etsintäoperaatio käynnissä, helikopteri mukana

  4. 4

    Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

  5. 5

    Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

  6. Näytä lisää