Atso

NHL

NHL

Patrik Laine on peto

Julkaistu:

Sebastian Aho ja Patrik Laine säväyttivät debyytissään, kirjoittaa Urheilusanomien NHL-kirjeenvaihtaja Sami Hoffrén.
Areenan ulkopuolella kävi heti selväksi, kenet Winnipeg Jetsin kannattajat erityisesti halusivat nähdä torstai-iltana. Jetsin kesän ykkösvarauksen Patrik Laineen pelipaitoja oli pilvin pimein MTS Centren ympäristössä.

Laineen, 18, suuret uroteot Pohjois-Amerikassa ovat vielä tekemättä, mutta odotukset ovat pilvissä päivästä yksi alkaen. Ei helpoin paikka tulokkaalle, mutta Laine ei olekaan tavallinen tulokas.

Kun Jetsin pelaajat esiteltiin ennen ottelun alkua yksitellen, Laine keräsi ylivoimaisesti suurimmat suosionosoitukset. Yleisö muisti myös aplodeerata, kun tamperelainen hyppäsi ensimmäisen kerran jäälle. Laineesta odotetaan uutta supertähteä Winnipegiin jo täksi kaudeksi.

Hurjat odotukset saivat katetta ensimmäisen kerran ajassa 53.33.

Yleisö suorastaan sekosi, kun Laine räväytti päätöserän loppukirin alkajaisiksi ranteet lukkoon ja kiekon tarkasti Carolinan pömpeliin. Uran avausmaali NHL:ssä tuli osuvasti leipäpaikalta: ylivoimalla b-pisteen yläkaarelta.

Laineen poikkeuksellisesta kylmäpäisyydestä kovissa paikoissa nähtiin toinen näyte puolitoista minuuttia ennen kolmannen erän loppua, kun Jets haki tasoitusta ilman maalivahtia. Ylimääräisenä hyökkääjänä pelannut Laine alusti 4-4-tasoituksen komealla poikkisyötöllä. Yleisö sekosi uudestaan.

Tätä Winnipegissä on odotettu kesäkuusta saakka.

Laine sähköistää yleisön

Torstai oli merkittävä ilta myös suomalaiselle jääkiekolle. Winnipegissä nähtiin kahden tulevan suomalaisen NHL-tähden debyytit, kun Laineen lisäksi Carolina Hurricanesin Sebastian Aho, 19, debytoi taalajäillä.

Laine ja Aho ottivat ensimmäiset luistimenpiirtonsa MTS Centren jäähän täsmälleen samaan aikaan. Kaksikko otti yhteen heti ensimmäisessä vaihdossa, kun Laine yritti paahtaa kiekon kanssa kohti hyökkäyspäätyä, mutta Aho teki ahot ja riisti kiekon näppärästi itselleen.

Toisessa vaihdossaan Laine kohahdutti yleisöä ensimmäisen kerran ohjaamalla kiekon maalin edestä, mutta ilman kunnollista osumaa. Heti perään tamperelainen näytti fyysistä puoltaan ja kävi jysäyttämässä mojovan taklauksen päädyssä Noah Hanifin runkoon.

Päätöserän tehohetken lisäksi muutamat näyttävät haastot kiekollisena olivat parasta Lainetta torstaina. Joka kerta, kun Laine koski kiekkoon keskialueella tai hyökkäyspäädyssä, yleisö sähköistyi. Innostus on turhan lievä sana kuvaamaan Jetsin kannattajien tuntemuksia suomalaislupausta kohtaan.

Tehoista 1+1 huolimatta Laine ei vielä räjäyttänyt pankkia tai dominoinut kaukaloa austonmatthewsina, mutta tätä tuskin kukaan odottikaan. Nuorukainen edelleen vasta totuttelee NHL-tempoon, mutta ylivoimapelissä hän on Jetsin suurin uhka.

Merkitty mies

Ylivoimalla Laine on jo tällä kaudella peto NHL:ssä. Numero 29 on merkitty mies joka ilta Jetsin ylivoimassa. Laineen laukausta kunnioitetaan vastustajan leirissä ennennäkemättömän paljon. Tässä suhteessa suomalaistykkiä voi jo rinnastaa Aleksandr Ovetshkiniin.

Washingtonia ja Winnipegia vastaan pelaavat vastustajat tietävät tasan tarkkaan, kenelle kiekko pakkopelissä aina pelataan, mutta silti tämän tason jousipyssysankarit tuntuvat aina löytävän sen tarvittavan tilan ja ajan. Ja seuraavaksi palaa punalamppu.

Jetsin kannattajien pettymykseksi manselaispyssyä käytettiin avausiltana rajallisesti ylivoimalla. Avauserässä päävalmentaja Paul Maurice peluutti kahden miehen ylivoimassa Jetsin ykköskenttää koko kaksiminuuttisen ajan. Laine pääsi ensimmäisen kerran ylivoimalle vasta toisen erän loppupuolella.

Laine on nähnyt alusta saakka, että hänet on scoutattu tarkasti vastustajien leirissä. Tilaa laukausten virityksille on niukasti, mutta kun paikka aukeaa, verkko heiluu jäätävällä tahdilla. Avausillan onnistumiset tuovat tarvittavaa itseluottamusta.

Aho pankkivarma

Aho joutui pelaamaan debyytissään vaikeampia minuutteja kuin Laine, sillä Aho hyökkäsi Elias Lindholmin johtamassa ketjussa. Lindholm, Aho ja Teuvo Teräväinen joutuivat pelaamaan paljon Mark Scheifelen johtamaa Jetsin ykkösnyrkkiä vastaan. Peli pyöri paljon Carolinan päädyssä näissä vaihdoissa.

Aho näytti heti avausottelussa, että peli ei pätki pätkääkään NHL-tasolla kiekottomasta pelaamisesta. Luisteleva tietokone pelasi kypsästi ja katkoi tunnollisesti syöttölinjoja. Kiekon kanssa pohjoisen poika oli tutun harkitseva ja varma.

Palkintona oli päätöserässä tullut ensimmäinen piste NHL:ssä. Aho sai kakkossyötön Victor Raskin tekemään 4-1-ylivoimamaaliin.

Jetsin päävalmentaja Paul Maurice peluutti Mathieu Perreault’n johtamaa ketjua, laidoilla Laine ja Kyle Connor, enemmän Carolinan alempia ketjuja vastaan. Maurice ei lähettänyt ketjua juuri ollenkaan puolustusalueen aloituksiin.

Ahon ja Laineen debyytit olivat lopulta hyvin pelaajiensa näköisiä.

Pedantti ja luotettava Aho teki pienet asiat pankkivarmasti vaihdosta toiseen ilman loistokkuutta. Rokkitähden itsevarmuudella pelaava Laine väläytteli ja nosti sykkeitä muutamilla tempuillaan, mutta sortui välillä puolivillaisiin ratkaisuihin. Ratkaisuhetkillä Laine oli taas kerran täyttä kultaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    5. 5

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    6. 6

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    7. 7

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    8. 8

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    9. 9

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    10. 10

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    5. 5

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    6. Näytä lisää